Tämän takia Kela-kyydit ovat takkuilleet – taksiongelmaan odotetaan pikaista helpotusta

Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo

toimitus

Kelan kilpailuttamat tilausvälitysyhtiöt aloittivat toimintansa heinäkuun alussa 17 maakunnassa. Valtaosassa maata taksimatkojen tilaaminen, välittäminen ja yhdistely sekä kuljetusten järjestäminen ovat sujuneet odotetusti ja kaikki tilatut taksimatkat on ajettu tilausten mukaisesti. Joillakin alueilla tilausvälityskeskusten puhelinpalvelussa on ollut ruuhkaa eikä autoja ole ollut tarpeeksi.

Kelan tekemän selvityksen mukaan isoimmat haasteet ovat liittyneet teknisiin ongelmiin, kuten puhelinjärjestelmien toimivuuteen ja autojen taksamittareiden ja muiden laitteiden päivityksiin.

Tilausvälitysyhtiöt ilmoittivat alkuviikosta, että palvelun käynnistyksessä on ollut ongelmia Lapin, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Muissa maakunnissa palvelu on lähtenyt hyvin käyntiin, selviää Kelan tiedotteesta.

Kelan kilpailuttamien palveluntuottajien toiminta alkoi 1.7.2018 eli samana päivänä kuin liikennepalvelulaki tuli voimaan.

Uusien liikennepalvelulain mukaisten taksiliikennelupien ja kuljettajien ajolupien myöntäminen alkoi 2.7.2018, joten uusia yrityksiä ja kuljettajia ei ole voinut tulla alalle vielä 1.7.2018, jolloin Kelan kilpailuttamien palveluntuottajien toiminta alkoi. Tästä johtuen palveluntuottajat eivät ole voineet hankkia kuljetuksia myöskään uusilta taksiyrittäjiltä tai itse laajentaa toimintaansa.

Trafi on vastaanottanut jo runsaasti uusia taksi- ja kuljettajalupahakemuksia ja tätä kautta tarjonta on lisääntymässä.

Kuljetuksen peruuntumista suurempi ongelma on ollut tilausvälityskeskusten puhelinpalvelun ruuhkaantuminen, jonka vuoksi taksin tilaaminen ei ole onnistunut paikoitellen lainkaan.

Maakunnallinen Kelan kilpailutuksen voittanut palveluntuottaja vastaa siitä, että alueella on tarvittava määrä autoja sekä siitä, että asiakkaat saavat taksin tilauksensa mukaisesti ja pääsevät terveydenhuollon yksikköön silloin, kun heillä on siellä vastaanottoaika. Myös kotiutuskuljetusten tulee sujua moitteetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  2. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  3. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  4. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  5. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  6. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  7. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  8. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  9. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  10. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  11. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  12. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  8. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  9. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  10. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  11. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  12. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  13. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  14. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  15. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.