Onko tässä enää mitään järkeä? Suomen tärkeällä kala-apajillakin syödään Vietnamissa kasvatettua kalaa – tässä syyt

Naantalilainen ammattikalastaja Olavi Sahlsten kertoi kalastuksesta presidentti Sauli Niinistölle vuonna 2013. Arkisto / Lehdistökuva

Janne Koivisto

Ammattikalastus on vähentynyt Saaristomerellä huomattavasti.

Saaristomerellä on jäljellä noin 90 rekisteröitynyttä ykkösryhmän kaupallista kalastajaa.

Ykkösryhmä tarkoittaa sitä, että kalastajan kolmen edellisen vuoden liikevaihdon keskiarvo on yli 10 000 euroa.

Kalastajien määrä on puolittunut 2000-luvun aikana.

– Tämä on aika hurja pudotus. Kovaa kyytiä on tultu alas viimeisen 20 vuoden aikana, Airiston–Velkuan kalastusalueen isännöitsijäTimo Saarinensanoo.

Pudotusjohtuu Saarisen mukaan siitä, että kalastuksen kannattavuus on heikentynyt. Sen takia eläkkeelle jäävien kalastajien tilalle ei tule juurikaan uusia.

Kannattavuutta heikentää etenkin kasvanut hyljekanta.

– Saaristomerellä on tällä hetkellä niin paljon hylkeitä, että verkkokalastaminen ei käytännössä ole mahdollista, vaikka mitä tekisi.

Toinen ongelma on merimetsokanta, joka on sekin kasvanut.

– Merimetsot eivät riko pyydyksiä kovinkaan paljon, mutta jokainen merimetso syö lähes puoli kiloa kalaa päivässä. Yhä useampi tutkimus maailmalla ja meillä on osoittanut merimetson negatiivisen vaikutuksen ahven- ja kuhakantoihin. Pelkästään Äijäkarilla Ruissalon vieressä on melkein 1 400 merimetson pesää eli 2 800 emoa ja poikaset päälle.

Yli40 vuotta ammattikalastajana toiminut naantalilainenOlavi Sahlstenvahvistaa Saarisen tiedot. Sahlsten on myös Suomen ammattikalastajaliiton puheenjohtaja.

– Suurin syy tällä seudulla on vahinkoeläinten eli hylkeiden ja merimetsojen lisääntyminen. Ne ovat pikku hiljaa lopettamassa kaiken kalastuksen, Sahlsten kertoo.

– Päärooli on hylkeellä. Hyljekanta on kasvanut, ja hylkeet käyvät popsimassa verkoista kalat pois ja karkottavat kalat pois pyyntialueelta. Merimetso on täydentävä tekijä. Ne ruokailevat parinkymmenen kilometrin säteellä pesäkolonnasta. Ne popsivat pienempää kalaa kuin hylkeet.

Ammattikalastajien toiveena on, että sekä hylkeiden että merimetsojen kantoja ryhdyttäisiin rajoittamaan.

– Saaristomeren alueella hylkeiden laskentakanta on ollut 8 000–9 000. Se kanta pitäisi pudottaa äkkiä yhteen kolmasosaan. Sitten voisi olla jotain toiveita paremmasta, Sahlsten sanoo.

– Lisäksi pitäisi sallia merimetsokannan rajoittaminen. Merimetsojen munia öljytään pääsääntöisesti muualla Itämeren maissa ja niiden pesään jätetään yksi öljyämätön muna. Sillä saataisiin kantaa rajoitettua.

Parafiiniöljy sulkee munan pinnan.

Ammattikalastuksenvähenemisen vuoksi kaupoissa ja ravintoloissa on entistä vähemmän merestä pyydettyä lähikalaa.

Esimerkiksi kuha tulee Saarisen mukaan Turun seudulle usein järvistä, esimerkiksi Oulujärvestä ja Viron Peipsijärvestä.

– Mikäli kotimaista kalaa ei pystytä ammattimaisesti kalastamaan, jatkuu kasvatetun tuontikalan voittokulku. Saaristomeren rannoilla syödään norjalaisen kassilohen lisäksi jo nyt esimerkiksi Vietnamissa kasvatettua kalaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  2. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  3. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  4. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  5. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  6. Sompasaari saa päiväkodin
  7. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  8. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  9. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  10. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  11. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  12. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  13. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  5. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  6. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  7. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  12. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  13. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  14. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.