Virasto varoittaa: Verkkorikolliset aktivoituvat nyt – näillä yksinkertaisilla salasanavinkeillä parannat turvallisuuttasi

Hyvä salasana on tarpeeksi pitkä ja siinä on erikoismerkkejä, numeroita sekä isoja ja pieniä kirjaimia. Arkisto/Anton Soinne

toimitus

Viestintävirasto varoittaa suomalaisia nettipalveluiden turvallisuusriskeistä. Viraston mukaan lomakaudet houkuttelevat verkkorikollisia kalastelemaan ja murtamaan muun muassa salasanoja.

Rikollisten aktivoitumisen syynä ovat sosiaalisen median ja esimerkiksi matkavarausjärjestelmien käyttömäärien kasvaminen kesäkuukausina. Viimeisen kahden kesä aikana on tehty myös suuria yksittäisiä datamurtoja keskimääräistä enemmän.

Esimerkiksi elokuussa 2016 verkkopalvelu Yahoon käyttäjistä 200 miljoonaa joutui tietovuodon uhreiksi. Kesäkuussa 2017 NotPetya-niminen ransomware-ohjelma hyökkäsi muun muassa Durex-kondomeja valmistavan Reckitt Benckiser -yhtiön tuotantoon ja jakeluun. Hyökkäys saattoi aiheuttaa yhtiölle jopa 100 miljoonan punnan tappiot.

Viestintävirasto suosittelee ennen kaikkea suojautumaan hyvällä, tarpeeksi pitkällä salasanalla. Jos käyttää samaa salasanaa joka palvelussa, salasana on rikolliselle kuin yleisavain.

– Viestintäviraston kuluttajatutkimuksesta on selvinnyt, että suomalaisista vain noin kolmasosa käyttää eri salasanoja jokaisessa palvelussa. Merkittävimmät heikkoudet ovat samojen salasanojen käyttö useammassa eri palvelussa sekä sanasanojen lyhyys, kertoo Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen päällikkö Arttu Lehmuskallio

Hakkeri voi murtaa lyhyen ja yksinkertaisen salasanan jopa sekunneissa. Mitä pidempi salasana on, sitä pidempään sen murtaminen kestää. Viestintävirasto vinkkaakin pitämään huolta, että seuraavat ehdot täyttyvät:

1. Tee pitkä salasana, joka on sinulle itsellesi ymmärrettävä ja helppo muistaa. Kokonainen lause on parempi salasana kuin yksittäinen sana.

2. Käytä erikoismerkkejä, numeroita ja isoja kirjaimia. Salasanan voi vaikka aloittaa numerolla ja päättää isoon kirjaimeen sekä erikoismerkkiin.

3. Tee jokaiseen käyttämääsi palveluun oma, erilainen salasana ja ota käyttöön salasanojen tallennusohjelma. Näin muistat salasanasi vielä lomienkin jälkeen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut