Aki Ruotsala on irtisanottu Pori Jazzin toimitusjohtajan tehtävästä. Pori Jazz 66 ry:n hallitus teki päätöksen kokouksessaan keskiviikkona.Ruotsala joutui keskiviikkona myrskyn silmään, kun hänen toimintansa Suomen Kristillisdemokraattisissa nuorissa katsottiin sukupuolivähemmistöjä syrjiväksi.
– Olen aina suhtautunut kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti ja kohdellut jokaista yhdenvertaisesti, riippumatta heidän taustastaan. Minulle jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja yhtä arvokas. Ajatus siitä, että sanani olisivat satuttaneet ketään, on sietämätön. Olen ihmisen, lähimmäisen puolella, Ruotsala sanoo tiedotteessaan.
Twitterissä ja Facebookissa nousi tänään boikotti Pori Jazzia vastaan.
– Sosiaalisen median aikakaudella asiat tapahtuvat nopeasti. Tämä ei ole vika, vaan ominaisuus. Kuin jonkinlainen sinnikäs ja kohteeseensa osuva tuuli olisi puhaltanut, ja yhtäkkiä kaikki on toisin. Yksityishenkilönä tämä tuntuu rajulta, mutta tosiasiat on kohdattava leuka pystyssä.