Koska Suomeen saadaan olut- ja makkarajäätelö? – Nyt puhuu helsinkiläinen jäätelömestari

Jari Pietiläinen

Suomen on vallannut vuosi toisensa jälkeen runsastuva jäätelötarjonta: lukuisat valmistajat puskevat nyt kauppoihin mitä erilaisimpia jäätelömakuja. Uutuusmakujen toivotaan valloittavan asiakkaiden sydämet – ja saamaan heidät himoitsemaan uutta tuotetta.

Esimerkiksi Valio lanseerasi alkuvuodesta jäätelöaltaisiin koko joukon erikoisia uutuusmakuja: porkkanakakku, mansikka-basilika, salmiakki-chili ja mustikka-ruis.

Helsingin Kauppiaat on puolestaan tuonut esimerkin yllättävistä mauista, joiden kanssa jäätelö sopii erinomaisesti. HK:n kotisivuilla tarjotaan suomalaisille reseptiä, jossa jäätelöön on yhdistetty rapeaa pekonia.

Helsingin Kontulassa viitisen vuotta kylmiä herkkuja valmistaneen Kolmen Kaverin Jäätelön toimitusjohtaja Heikki Huotari paljastaa yllättävän tosiasian: esimerkiksi olut-, makkara- ja Koskenkorva-jäätelöt ovat täysin kelvollisia tuotteita vaikkapa kesän 2019 hittijäätelöiksi.

– Jäätelöitä tehtäessä ei oikeastaan ole olemassa ruoka-ainetta, jota ei voisi yhdistää jäätelöihin. Se toki pitää muistaa, että kun jäätelössä on runsaasti kermaa, silloin makujen kanssa pitää olla tarkkana – muutoin jäätelöstä voi tulla tunkkaista, eikä sellaista kukaan halua, Huotari kertoo.

Tänä keväänä myös turkulainen Bad Santa -yritysalkaa valmistaa alkoholipitoista liköörijäätelöä. Tuote sai valmistus- ja vientiluvan maaliskuussa voimaan tulleen uuden alkoholilain myötä.

Jäätelössä on alkoholia 3,8–4,7 prosenttia makuvaihtoehdosta riippuen. Se on siis yhtä vahvaa kuin yleisimmät kaupassa myytävät siiderit ja oluet. Eri makuina on salmiakkilakritsi, päärynä, hunajarommi ja viskikahvi.

Huotarin pikkutehtaassa Kontulassa on kokeiltu valmistaa pienissä erissä muun muassa shamppanja- ja kuohuviinijäätelöitä. Olut- ja viinajäätelötkin onnistuvat – makunsa puolesta.

– Lisäksi tiedetään, että alkoholin jäätymispiste on erilainen kuin jäätelöllä. Jos jätski maustettaisiin oluella, jäisi nähtäväksi se, miten jäätelö pystyisi kasassa -18 asteessa, Huotari pohtii.

Suomalaiset eivät Huotarin mukaan ole makutottumuksiltaan mitenkään konservatiivisia, päin vastoin.

– Aivan selvästi uusia makuja halutaan heti kokeilla. Jos asiakkaat pitävät niistä, uutuutta ostetaan heti perään lisää ja näin on tottumus luotu. Oudompaakin jäätelömakua asiakas kokeilee parikin kertaa ennen kuin siirtyy takaisin tuttuun makuun.

Huotari paljastaa, että uusia makuja testataan Kontulassa kaiken aikaa.

– Me ideoimme jatkuvasti uusia makuja, joita voisimme ottaa mukaan tuotantoon. Aluksi on mukana kymmenenkin uutuutta, joista karsitaan puolet – ja niistä ehkä yksi lähtee kohti tuotantoa, Huotari valaisee.

– Ensimmäinen koe-erä on vain puolisen litraa ja jos se vaikuttaa kehittämiskelpoiselta maulta, seuraava erä on suurempi, kunnes ollaankin jo valmiissa tuotantoerässä.

Kaikkein tärkeintä uusien makujen kehittelyssä on se, että jäätelö on raikasta ja miellyttävää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  2. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  3. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  4. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  5. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  6. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  7. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  8. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  9. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  10. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  11. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa
  12. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  13. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  14. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  15. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  7. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  11. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  12. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  13. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  14. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  15. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.