Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiantuntija: Yksi kyky nousee selvästi tärkeimmäksi työelämässä – "Muutos on nyt niin kova"

TYÖELÄMÄ Tomi Erävaara kannustaa työelämässä jo olevia vahvistamaan nyt sekä suullisia että kirjallisia kommunikaatiotaitojaan.

Työelämässä tarvittavat taidot muuttuvat työelämän muutoksen tahdissa. Academic Workin Helsingin toimiston johtaja Tomi Erävaara sekä Tampereen yliopiston työelämän ja sosiaalipolitiikan tutkija Satu Ojala arvioivat, että tulevaisuudessa korostuvat etenkin erilaiset vuorovaikutukseen liittyvät taidot.

Tomi Erävaara kannustaa työelämässä jo olevia vahvistamaan nyt sekä suullisia että kirjallisia kommunikaatiotaitojaan.

– Nopeasti muuttuvassa ympäristössä sekä palautteen antaminen että palautteen vastaanottaminen ovat tärkeitä, ja siksi näihin taitoihin on syytä kiinnittää huomiota, hän sanoo.

Myös tunteiden ilmaisua Erävaara pitää tärkeänä.

– Tämä ei ole aina ollut meille suomalaisille helppoa, mutta väittäisin, että nuoremmat sukupolvet ovat tässä jo hyvällä tasolla.

Lisäksi jokaisen olisi hyvä oppia myymään omaa osaamistaan.

– Tämä taito on erittäin tärkeää jo nyt, ja tulee tulevaisuudessa vielä korostumaan. Ja ainakin ohjelmoinnin perusteisiin olisi jokaisen hyvä tutustua.

Kaikkein tärkein työelämätaito on kuitenkin Erävaaran mielestä uteliaisuus.

– Tarkoitan uteliaisuutta laajasti, kaikkea kohtaan. Muutos on nyt niin kova, että on opittava jatkuvasti uutta tietoa ja lisättävä omaa osaamistaan laajasti. Uteliaisuuden myötä korostuu elämänpituinen oppiminen, jossa painottuvat tavat kohdata ihminen ja ratkaista ongelmia, hän sanoo.

Työelämätutkija Satu Ojala ajattelee, että kaikki taidot ovat työelämässä oleville tärkeitä. Hänestä jokaisen on hyvä seurata omia kiinnostuksenkohteita ja syventää taitojaan.

– Samalla kannattaa seurata, millä aloilla työvoimasta on kysyntää. Lopulta käy usein niin, että yllättävälläkin tavalla voi hyödyntää omia karttuneita taitoja eri työtehtävissä. Ja kielitaito on aina eduksi, Ojala lisää.

Kovia osaajia ovat he, joilla on liiketoiminnallista ymmärrystä, teknistä osaamista ja kyky ymmärtää ihmisen psykologiaa ja käyttäytymistä.

Tulevaisuuden työelämävaatimuksia Tomi Erävaaraa pohtii kahdesta näkökulmasta. Yhtäältä hän näkee, että tulevaisuudessa korostuvat vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.

– Muuttuvassa maailmassa meidän on tehtävä entistä voimakkaammin yhteistyötä ja tämä vaatii, että ymmärrämme muita ihmisiä ja pystymme viestimään ymmärretysti, hän sanoo.

Toisaalta hän uskoo, että tekninen osaaminen tulee edelleenkin korostumaan. Jatkossa pelkkä tekniikan käyttöosaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan osaamisen on oltava syvempää.

– On tiedettävä, miten asiat toimivat ja miten niitä pystytään kehittämään, ja jopa luomaan.

Automatisaatiota ja robotisaatiota Erävaara pitää hienoina mahdollisuuksina ja uskoo, että ne tulevat lisäämään työpaikkoja Suomessa. Mutta osaajia tarvitaan, eikä tässäkään pelkkä tekninen osaaminen auta, vaan rinnalle tarvitaan ihmisymmärrystä.

– Tulevaisuuden kovia osaajia ovat he, joilla on liiketoiminnallista ymmärrystä, teknistä osaamista ja kyky ymmärtää ihmisen psykologiaa ja käyttäytymistä. Myös tulevaisuudessa työtekijät ovat työelämän suurin voimavara, eikä tämä tule muuttumaan, vaikka maailma digitalisoituu, hän sanoo.

Satu Ojalan mielestä tulevaisuudessa tarvitaan rohkeaa heittäytymistä ja uskallusta kokeilla myös yrittäjyyttä. Kaikkein ratkaisevinta hänestä on kuitenkin koulutus.

– Vähintään toisen asteen ammatillinen koulutus on hyvä olla. Koulutukset kannattaa sitkeästi suorittaa loppuun, ja mieluummin tehdä vaikka kaksi koulutusta. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on erinomainen, kannattaa sinnikkäästi opiskella pitkälle, hän sanoo.

Myös Erävaaran mielestä koulutus takaa hyvän perustan ja suomalaista korkeakoulutusta on edelleen syytä vaalia ja panostaa siihen. Pelkkä tutkinto ei kuitenkaan hänestä vielä takaa mitään.

– Tutkinnolla voi vain herättää mielenkiinnon, mutta sillä ei saada yhtään työpaikkaa eikä onnistuta työelämässä. Oppiminen ei saa jäädä tutkintoon, vaan oppimisen tulee olla elämänmittaista, hän huomauttaa.

Erävaaran mukaan monet Suomessa arvossa pidetyt työelämätaidot ovat tulevaisuudessakin kovaa valuuttaa.

– Ne ovat nämä perinteiset eli rehellisyys, reippaus ja täsmällisyys. Ne ovat tärkeitä nyt ja ne ovat sitä myös tulevaisuudessa, hän sanoo.