Olutostoksilla käynyt mies hämmästelee holhous-Suomea Hesarissa – "Sain yli 50 prosenttia enemmän alkoholia"

Mikko Välimaa

Helteisenä kesäilta olutostoksilla käynyt mies hämmästelee Suomen alkoholilain säädöksiä Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Lahtelainen Ilkka Rotko kertoo yrittäneensä ostaa kolme tölkkiä 3,5-prosentin vahvuista olutta kaupasta. Yritys tyssäsi, koska Rotko oli liikkeellä hetki kello 21 jälkeen.

Halutessani olisin voinut ostaa vaikka kaikki kaupassa olevat 2,8 prosentin vahvuiset oluet."

Rotkon mielestä oluen myynnin kellonaika­rajoitukset ovat pelkkä vitsi, ja kansalaisia holhotaan.

Näkemystään hän perustelee laskelmalla, joka osoittaa, että säädöksiä voi kiertääniin, että tulos on kansanterveydelle haitallinen.

– Ostin sitten kuusi tölkkiä olutta, joiden alkoholipitoisuus on 2,8 prosenttia. Laskujeni mukaan sain nyt alkoholia mukaani 16,8 yksikköä sen kielletyn vaihtoehdon, 10,5 yksikön sijasta. Se on yli 50 prosenttia enemmän. Halutessani olisin voinut ostaa vaikka kaikki kaupassa olevat 2,8 prosentin vahvuiset oluet, Rotko hämmästelee.

– Tästä voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä yhteiskuntamme holhoamisesta, ohjailusta ja alkoholikasvatuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  2. Lapinlahden rantamuuri on niin huonokuntoinen, että se voidaan joutua korjaamaan
  3. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  4. Yllättävä muutos helpottaa pyöräilyä: Helsinki sallii molempiin suuntiin polkemisen osalla yksisuuntaisia katuja
  5. Helsinki avaa kaksi uutta näytteenottopistettä ja kiirehtii maskien käyttöönottoa
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Helsingin Sokokselle aukeaa 3 uutta ravintolaa – osa ruoasta peräisin alakerran S-marketista
  12. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  13. T24: Koronavirus tyhjensi Tallinnan sataman – Yli 200 kansainvälistä risteilyalusta perui tulonsa tänä kesänä
  14. T24: Virossa on hukkunut tänä kesänä enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna
  15. Lukijalta: Helsinkiläisten parhaat puolet näkyvät Senaatintorilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  2. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  3. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä
  6. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. Helsinki suunnittelee nastarengaskieltoja: Tällaisille kaduille niitä voi tulla –  "Luotetaan, että ihmiset ovat lainkuuliaisia"
  9. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  12. PÄÄKIRJOITUS: Ranta-ahon ympärille luotu sädekehä on vaarallista glooriaa
  13. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  14. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  15. Suunnitellaanko Malmin lentokentälle ensi kesäksi 100 000 ihmisen jättitapahtumaa? – "Helsinki kiinnostaa edelleen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.