Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi ilmiö kasvaa asunnottomuudessa: kaksi kolmannesta kuuluu tähän ryhmään

Helsingin tarkastuslautakunta toteaa vuoden 2017 arviointikertomuksessaan, että pitkäaikaisasunnottomuutta on saatu vähennettyä, mutta asunnottomuus kokonaisuutena on kasvanut ja muuttanut muotoaan kymmenen vuoden vertailujaksolla.

Erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on kasvanut. Tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvia piiloasunnottomia on noin kaksi kolmasosaa asunnottomista.

Asunnottomia on Helsingissä kaikkiaan yli 3 500. Lautakunta havaitsi myös, ettei strategiaohjelman 2013–2016 mukaista toimialojen yhteistä suunnitelmaa asunnottomuuden vähentämiseksi ole laadittu eikä asumiskuntoutusohjelmaa psykiatria- ja päihdepalveluissa ole tehty.

Asumisneuvontatoiminnalla on ollut merkittävä häätöjä vähentävä vaikutus. Tarkastuslautakunnan mielestä asumisneuvontatoiminnan riittävyys tulee turvata.