Poliisi epäilee: Nuoria hakkaava poikaporukka liikkeellä – äiti kertoo poikansa pahoinpitelystä

Kuvituskuva. Lotta Åberg / Arkisto

Tuomas Massinen

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee, että Vantaan Myyrmäessä liikkuu nuoria pahoinpitelevä poikaporukka.

Poliisi on saanut viime viikkoina rikosilmoituksia ainakin kolmesta alueella tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Poliisin epäilysten mukaan teot liittyvät toisiinsa.

– Tuntomerkkien perusteella on viitteitä siitä, että pahoinpitelyillä on samat tekijät. Tapauksissa on havaittavissa samanlaisia piirteitä, sanoo Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Juha Springare

Kaikissa tutkituissa tapauksissa sekä pahoinpitelijä että uhri ovat noin 13–15-vuotiaita poikia. Tilanteissa on vältytty vakavilta vammoilta. Ainakin kaksi pahoinpitelyä on tapahtunut Myyrmäen aseman lähellä.

– Tekijöistä ei ole vielä varmuutta, mutta pyrimme nyt selvittämään tiettyjen henkilöiden osallisuutta tekoihin ja ilmiön laajuuden. Olemme saaneet jonkin verran vihjeitä, joiden perusteella on mahdollista selvittää tekijöiden henkilöys, Springare kertoo.

Poikani mielestä he eivät olleet selvin päin."

Vantaan Sanomiin yhteyttä ottanut vantaalaisäiti kertoo, että hänen 13-vuotias poikansa joutui arviolta 15-vuotiaan pojan pahoinpitelemäksi Myyrmäen aseman liepeillä viime lauantaina. Nainen teki rikosilmoituksen pahoinpitelystä sunnuntai-iltana.

– Uskon, että kyseessä oli sama jengi kuin aiemmassa tapauksessa, hän arvioi.

Vantaalainen viittaa toukokuun alun tapaukseen, jossa noin 6–8 pojan joukko hyökkäsi neljän noin 13-vuotiaan pojan kimppuun Myyrmäen aseman lähellä.

Tästäuutisoi ensin MTV Uutiset. Välikohtaus laukesi, kun kaksi ulkopuolista tuli tilanteeseen väliin. Tästäkin tapauksesta poliisi on kirjannut alle 15-vuotiaan pahoinpitelyn.

Vantaalaisnainen kertoo, että hänen poikansa pahoinpideltiin lauantaina iltaseitsemältä, kun tämä oli käymässä kahden samanikäisen kaverin kanssa Myyrmäessä.

Vastaan tulleet neljä vanhemmanoloista poikaa pysäyttivät polkupyörillä liikkuneen kolmikon.

– Yksi vanhemmista pojista oli kehunut poikani kelloa hienoksi ja pyytänyt sitä lainaan. Kun poikani oli kieltäytynyt antamasta sitä, kelloa pyytänyt oli lyönyt häntä kasvoihin. Häntä myös potkittiin päähän, mutta hän ei kaatunut, äiti kertoo.

Pahoinpitelyn näki sivusta ainakin kaksi tyttöä.

– Aikuisia ei kuulemma ollut silminnäkijöinä. Tarkkaa tapahtumapaikkaa pojat eivät osanneet kertoa, vantaalaisnainen sanoo.

Epäilty pahoinpitelijä nappasi uhrin pyörän ja ajeli sillä hetken, kunnes nelikko päätti häipyä paikalta.

– Tilanne loppui, kun yksi nelikosta sanoi, että nyt lopetetaan. Poikani mielestä he eivät olleet selvin päin. Poikani kaveri kertoi, että hän oli nähnyt ennenkin muutaman näistä pojista.

Välikohtauksen jälkeen uhri meni kaverinsa kanssa Myyrmanniin ja jatkoi sitten kotiin, jossa tapahtunut paljastui äidille.

– Poika sai iskuista mustelmia ja ruhjeita. Hän kävi lääkärin tutkimuksissa, joissa selvisi, etteivät vammat olleet vakavia.

Äidin mukaan tapaus on herättänyt perheessä pelkoa.

– On selvää, ettei poika mene vähään aikaan Myyrmäen aseman lähelle. Vähän on hurjat meiningit siellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  2. Päiväkoti ja leikkipuisto samoihin evakkotiloihin Malmilla – Muista tämä tärkeä asia
  3. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  4. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  5. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  6. Saunabuumi jatkuu kuumana: Helsinkiin aiotaan perustaa lisää uusia yleisiä saunoja –  "Rauhoittuminen meren rannalla kiehtoo kaupunkilaisia"
  7. Uusi leikkipuistorakennus Trumpettipuistoon
  8. Pelastuslaitos pyrkii parantamaan valmiusaikoja ketterien paloautojen avulla – Konala saa Helsingin ensimmäisen kärkiyksikön
  9. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  10. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  11. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  12. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  13. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  14. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  15. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  4. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  5. Vuokranantajilta ennuste: Näillä Helsingin alueilla asuntojen tuotto nousee parhaiten – jopa 7,1 prosenttia
  6. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  7. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  8. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  9. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  10. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  11. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  12. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  13. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  14. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  15. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.