Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mediat: Sarjakuristajaa epäillään murhasta – 17-vuotiaaseen kohdistuneesta rikosepäilystä tuomio tämän kuun lopussa

OIKEUS Michael Penttilän rikoshistoria on hyytävä. Hovioikeudessa käsitellään tapausta, jossa syyttäjän mukaan Penttilä suunniteli naapurintytön surmaamista.

Helsingin Uutiset kertoi aiemmin tänään, että henkirikoksesta pidätetyn miehen epäiltiin olevan sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä Nyt MTV sekä Ilta-Sanomat kertovat saaneensa lähteiltään tiedon, että kyseessä tosiaan on Penttilä ja häntä epäiltäisiin mahdollisesti prostituoidun murhasta. Poliisi ei ole suostunut asiaa vahvistamaan. Edellinen Penttilän rikosasiakäsittely on kesken hovioikeudessa.

Helsingin hovioikeus antanee vielä tässä kuussa tuomionsa Penttilän,52, tapauksessa, jossa häntä syytetään 17-vuotiaan tytön törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan ratkaisu annetaan toukokuun loppuun mennessä, kerrotaan HU:lle Helsingin hovioikeudesta.

Tyttö asui perheineen samassa taloyhtiössä Penttilän kanssa Myllypurossa. Tapahtumien jälkeen Penttilä muutti pois ja on tiettävästi kesästä 2017 alkaen asunut Pohjois-Helsingissä.

Oikeudenkäynti Helsingin hovioikeudessa alkoi maaliskuussa. Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski on vaatinut Penttilälle neljän vuoden ehdotonta vankeutta. Syyttäjän mukaan Penttilä on valmistellut rikosta viime vuoden tammi- ja maaliskuun välisenä aikana ja seurannut tytön liikkeitä.

Penttilä itse kertoi MTV:n mukaan, että hänen kuristamisfantasiansa on tällä hetkellä hallinnassa.

Helsingin käräjäoikeus vapautti miehen syytteestä viime vuoden heinäkuussa, mutta syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Penttilä ilmestyi tytön perheen oven taakse, kun tyttö oli ollut yksin kotona ja pimpotti ovikelloa. Ovisilmästä katsottuaan tyttö tunnisti omien sanojensa mukaan myöhemmin asuntoon sisään pyrkineen miehen Penttiläksi, eikä avannut ovea.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, silläoikeuden mukaan ei saatu täyttä varmuutta siitä, että kyseessä olisi varmasti ollut Penttilä tai että Penttilällä olisi ollut tytön vahingoittamissuunnitelma.

Hovioikeus ottaa tässä kuussa kantaa samaan asiaan.

Penttilä kävi kuukautta aikaisemmin tiputtamassa tytön postiluukusta "Suzylle" osoitetun lapun, jossa oli miehen nimi ja puhelinnumero. Oikeudessa mies kertoi oudon tarinan netissä tapaamastaan Suzy -nimisestä naisesta ja kertoi luulleensa tyttöä Suzyksi. Kirjeessä mies oli kehunut Suzyn ulkonäköä ja ehdottanut tapaamista.

Tyttö sai lapussa olleen puhelinnumeron perusteella tietää, kenelle numero kuului.

Tämän jälkeen tytön isä ehdotti Penttilän kanssa tapaamista talon ulkopuolella. Tyttö kuvasi tapaamisen ja tunnisti Penttilän mieheksi, joka oli käynyt aiemmin perheen oven takana kolkuttelemassa ja pyrkinyt sisälle.

Liikanimen "sarjakuristaja" Penttilä on saanut kylmäävän menneisyytensä vuoksi.

Mies on tullut tunnetuksi kuristamalla tehdyistä henkirikoksista. Vuonna 1985 Penttilä tappoi kuristamalla äitinsä kaksikon yhteiseen asuntoon.

Vuotta myöhemmin uhriksi valikoitui 12-vuotias tyttö, jonka mies houkutteli tytön ystävän kanssa kotiinsa. Vuonna 1993 Penttilä tappoi nahkahanskoihin pukeutuneena hieman yli 40-vuotiaan naisen. Rikosten tunnusmerkkeinä hänellä on usein ollut nahkahanskat.

Aiempien oikeuskäsittelyiden aikana tehdyissä mielentilatutkimuksissa Penttilä on todettu vuoroin täyttä ymmärrystä vailla olevana sekä teon tehdessään täydessä ymmärryksessä olleena. Penttilää on pidetty erittäin vaarallisena ja FBI on luokitellut miehen ainoaksi sarjamurhaajaksi Suomessa.

Penttilä on syyllistynytmyös lukuisiin muihin, muun muassa seksuaali- ja väkivaltarikoksiin. Mies on vaihtanut useita kertoja nimeään ja on alkujaan nimeltään Jukka Lindholm

Sarjakuristaja on 1980-luvulta alkaen viettänyt vain lyhyitä jaksoja siviilissä syyllistyen kerta toisensa jälkeen muun muassa kuristamalla tehtyihin surmiin. Elinkautiseen miestä ei kuitenkaan ole koskaan rikoksistaan tuomittu.

Penttilä vapautui edellisen kerran vankilasta joulukuussa 2016, istuttuaan tuomion törkeästä raiskauksesta,törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä vapaudenriistosta. Jo noin neljän kuukauden jälkeen, vuoden 2017 huhtikuussa, mies pidätettiin epäiltynä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Monien yllätykseksi käräjäoikeus vapautti Penttilän tutkinnan ajaksi. Kuukautta myöhemmin hovioikeus määräsi miehen kuitenkin vangittavaksi tutkinnan ajaksi.

Viime vuoden heinäkuusta Penttilä on kulkenut vapaalla jalalla, kun käräjäoikeus hylkäsi syytteet, joihin hovioikeuden on määrä ottaa tässä kuussa annettavassa tuomiossa kantaa.

Lue myös:IL: Poliisi esittää murhasta epäiltyä sarjakuristajaa vangittavaksi – uusin uhri löytyi Kalliosta

Juttua muokattu 8.5. klo 9.35: Poistettu hovioikeudesta haastatellun henkilön nimi pyynnöstä.