Perheasuntoon 900 e/kk ja yksiöön alle 500 e/kk – rakennusyhtiö lupaa nyt omistuskoteja, joissa kulut alittavat vuokralla asumisen hinnan

Pilottikohde nousee Vantaalle.

Anne Sirvio

SRV tuo markkinoille kodin, jossa omistusasuminen on vuokraamista halvempaa. Ensimmäinen prototyyppi valmistuu Vantaan Keimolanmäkeen. Asuntojen arvontaan osallistui yli 70 henkilöä, ja arvonnassa painotettiin lapsiperheitä ja ensiasunnon ostajia. Asuntoja arvottiin 46 kappaletta.

– Jo varauksia tulee riittävästi, rakentaminen alkaa kesän jälkeen, sanoo asuntoliiketoiminnan myyntijohtaja Anna Tapio.

Omistusasuminen yksiössä maksaa kuukaudessa noin 472 euroa, kun alueen vuokrataso on noin 640 euroa. Kolmen huoneen perheasunnossa asuminen maksaa kuukaudessa alle 900 euroa.

– Alueen vuokrataso isoissa perheasunnoissa on tuhannen euron molemmin puolin, sanoo Tapio.

Tapion mukaan riippuu kuitenkin täysin siitä, miten ostaja asuntonsa rahoittaa, eli kuinka pitkän asuntolainan hän ottaa.

Hinta-esimerkissä käytetyn mallin mukaan yksiö maksaa esimerkiksi 101 670 euroa, kolmio noin 181 500 euroa. Asuntojen yhtiövastike on neljä euroa neliöltä. Pankin myöntämä lainaosuus asunnon arvoon nähden on 90 prosenttia 25 vuoden laina-ajalla, jossa annuiteettilainan korkona 1,5 prosenttia, Tapio selventää.

Kokonaiskustannukset on laskettu siten niin, että laskelma sisältää lainan lyhennykset ja yhtiövastikkeen. Asunnon ostamisen pääomaa ei ole huomioitu laskelmassa.

– Kun etsimme sopivan tontin, jossa on järkevä pysäköintimahdollisuus, asuntojen hinta laskee. Asemakaavojen, rakentamismääräysten ja kaupungin rakentamiselle asettamien vaatimuksissa tulee olla riittävän väljiä, jotta tontinkäyttö voidaan suunnitella järkevästi, SRV:n asuntoliiketoiminnan johtaja Antero Nuutinen kertoo.

Tarkoitus on löytää lisää sopivia tontteja yhteistyössä kaupunkien kanssa.

SRV:n tutkimusten mukaan kotien ei aina tarvitse olla asemien lähellä, vaan kävely- tai pyöräilymatkaa voi olla 5–15 minuuttia. Sauna ei myöskään ole välttämätön, sen sijaan parveke on.

Ideana on tehdä koteja, joissa on järkevä tontti, sopiva kerrosluku ja joissa pysäköinti pystytään toteuttamaan helposti. Tontin rooli on tärkeä. Näihin koteihin on tarkoitus hankkia maata, jossa ei ole suuria korkeuseroja, ja jossa ei tarvitse esimerkiksi syvää paalutusta tai louhintaa. Tällä säästetään kustannuksista, kun maanrakennuskustannukset eivät nouse kohtuuttoman suureksi.

Pysäköinnin rakentaminen määräysten mukaan esimerkiksi asuntojen alla olevaan parkkihalliin tarkoittaa sitä, että jopa 5-10 prosenttia asunnon neliöhinnasta menee pysäköintiin. Tämä voi hyvin tarkoittaa jopa 500 euroa neliötä kohden.

Kohteissa tavoitellaan 10 prosenttia lyhyempää rakennusaikaa rakentamisen normaaliajasta. SRV on tutkinut muun muassa esivalmisteiden käytön lisäämistä, pohjarakennusvaiheen tehostamista, projektien lohkomista ja runkotöiden toteutusta kahdessa eri vuorossa.

SRV vertaa itseään ruokakauppaan.

Heillä on samassa kaupassa myynnissä kalliimpia tuotteita sekä kaupan omia brändejä. Molemmat ovat laadukkaita tuotteita ja sama ostaja voi ottaa ostoskoriinsa sekä kalliimpia että halvempia tuotteita – samalla luottaen siihen, että kumpi tahansa valinta on laadukas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  2. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  3. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  6. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  7. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  8. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  9. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  10. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  11. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  12. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  13. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  14. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät
  15. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  6. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  9. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  10. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  13. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  14. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  15. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.