Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusnatsien koulumielenosoituksesta rikosilmoitus – poliisilla tiukka linja PVL:n puuhiin

Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevan Merilahden peruskoulun pihamaalla eilen sattuneesta mielenosoituksesta on tehty rikosilmoitus.

Äärioikeistolainen Pohjoismainen vastarintaliike järjesti keskiviikkona Merilahden peruskoulun pihamaalla mielenilmauksen, jossa käytettiin megafonia äärioikeiston mielipiteiden levittämiseen.

Oppilaat tai koulun henkilökunta eivät olleet tapahtuma-aikaan ulkona, vaan sisällä koulurakennuksessa. Oppilaat kerättiin kesken välitunnin takaisin sisälle, kun pihan tuntumaan marssi kuusihenkinen joukko banderolleineen.

Paikalla kävi poliiseja, mutta ketään ei kuitenkaan otettu tapahtumien vuoksi kiinni. Rikosilmoituksen tekemiseen oli poliisilla kaksi syytä.

– Ensinnäkin PVL ei ollut tehnyt tilaisuudesta etukäteen ilmoitusta poliisille, joten kyseessä on kokoontumisrikkomus. Toiseksi kyseessä on järjestysrikkomus, sillä etenkin koulujen läheisyydessä tämänkaltaisia mielenilmauksia ei pitäisi järjestää, sillä lapset ovat erityisen herkkä kohderyhmä. Tässä suhteessa poliisilla on tiukka linja, kertoo ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista.

Keskiviikkoinen mielenosoitus oli jo toinen koulujen lähellä järjestetty ääriryhmien kokoontuminen Itä-Helsingissä.

Edellisen kerran maahanmuuttovastainen ryhmä levitti sanomaansa viime toukokuussa – tuolloinVesalan koulun lähistöllä pidettiin mielenilmaus, jossa vastustettiin erityisesti tämän koulun "islamisaatiota".

Paikalla oli kymmenkunta mielenosoittajaa, jotka protestoivat sitä, että edellisenä perjantaina koulusta olisi kuulunut rukouskutsu, joka oli kuultavissa jopa kilometrin päähän koulusta.