Perussuomalaisten mitta täyttyi: Helsingin kotihoidon ongelmista halutaan ulkopuolinen selvitys

Kuvituskuva. sauvo.jylha@lehtiyhtyma.fi040042

Aapo Siippainen

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen, jossa se pyytää kaupunkia tekemään ulkopuolisen selvityksen kotihoidon epäselvyyksistä. Ryhmä on huolestunut, koska kotihoidossa on toistuvia tilanteita, joissa vanhus on jäänyt ilman tarvitsemaansa apua.

Helsingin Uutiset kertoi, että Helsingin kotihoidon asiakas oli ollut kuolleena asunnossaan viikkoja

– Kaupunkilaisilta tulee runsaasti yhteydenottoja omaisistaan, jotka asuvat kotonaan ja ympärivuorokautisen hoivan paikkaa ei ole järjestynyt omaisten sitkeistä yrityksistä huolimatta. On myös käynyt selväksi, että kotona asuu sellaisia ihmisiä, joiden turvallisuutta ja inhimillistä hoitoa ei voida varmistaa kotihoidon keinoin ainakaan nykyisillä resursseilla, valtuustoryhmän tiedotteessa kerrotaan.

Selvityksen tarkoituksena on selvittää, mitä kaupungin tulisi tehdä, jotta kotona asuvien vanhusten turvallisuus voidaan taata. Perussuomalaiset haluavat selvittää myös sen, kuinka paljon maksaa, että kaikki ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat vanhukset pääsevät palvelun piiriin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.