Kotiin kuollut nainen järkyttää Helsingin päättäjiä – 2 149 e/kk-palkan työhön ollut vaikea löytää tekijöitä

Kuvituskuva. Riitta Kumpulainen/Arkisto

Aapo Siippainen

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet ovat järkyttyneitä Helsingin kaupungin kotihoidon mahdollisesta laiminlyönnistä.

Helsingin Uutiset kertoi tiistaina, että Itä-Helsingissä asunut kotihoidon asiakas oli maannut kuolleena kotona useita viikkoja, mutta hoitaja ei ollut käynyt hänen luonaan.

Apulaispormestari ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Sanna Vesikansa (vihr.) sanoo, että tapaus on vakava ja se tullaan tutkimaan hyvin tarkasti.

–Meidän on mietittävä kotihoidon toiminnan organisoimista ja henkilöstön jaksamista.

Helsingin kotihoitoon avattiin keväällä uusia työpaikkoja. Seija Muurinen (kok.) sanoo, että ainakin aluksi paikkojen täyttämisessä on ollut vaikeuksia.

–Kotihoidon tarve on kasvanut nopeasti. Helsingin kaupungin täytyy keksiä tapoja, joilla kotihoitoon saadaan riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa.

Helsinki kertoi äskettäin, ettäkotihoitoon haetaan 30 uutta työntekijää. Hoitajia on haettu läntisen ja pohjoisen Helsingin kotihoitoon. Palkka on 2 149,50 euroa kuukaudessa.

Vesikansa sanoo, että kaupungin on tehtävä töitä ja mietittävä palkkausta, että se olisi houkuttelevampi työnantaja.

–Tarvitsemme osaavaa ja jaksavaa henkilökuntaa.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstösuunnittelupäällikkö Tarja Näkki kertoo, että tänä keväänä kotihoitoon on avattu yhteensä 40 työpaikkaa. Kaikki ei ole saatu kuitenkaan täyteen. – Meillä on haasteita saada kotihoidon tehtäviä täyteen.Olemme laittaneet, joitain tehtäviä uudelleen hakuun. Olemme parantaneet markkinointia ja pyrkineet lisäämään hakuilmoitusten näkyvyyttä.

Vesikansa muistuttaa, että Helsinki laittaa enemmän rahaa kotihoitoon kuin monet muut suuret kaupungit.

–On kuitenkin mietittävä, onko meillä enemmän erityistarpeita, kuten yksinäisiä ja huonokuntoisempia vanhuksia.

Helsingin Uutiset kertoi aiemmin talvella kotihoidossa työskentelevän hoitajan kokemuksista. Hän kritisoi "juoksulistoja", jotka pakottavat hoitajat tekemään työnsä hosumalla.

Työoikeuden professori arvioi pian tämän jälkeen, että kotihoitajien työolot voivat olla lainvastaisia

Perussuomalaisten Mari Rantanen vaatii sosiaali- ja terveysvirastolta laajempaa selvitystä kotihoidon nykyisestä tilanteesta.

–Vanhukset ovat jääneet ilman asianmukaista hoivaa, vaikka he ovat olleet palveluiden piirissä. Näyttää siltä, että tilanne on toistuva. Jossain kohtaa on mätää.Tilanne on käsittämätön, että ihminen on ollut kuolleena niin pitkään, Rantanen sanoi HU:lle keskiviikkona.

Rantanen epäilee, ettei Helsingin kaupunki pysty varmistamaan inhimillistä ja turvallista vanhuutta.

–En osoittaisi yksittäisiä työntekijöitä. Tiedän, miten kovilla he ovat. Työntekijöiltä tulee viestiä, että hoitajilla on aikaa vain muutaman minuutin käynteihin, joissa tarkistetaan, että ollaan hengissä. Ei sitä voi kutsua laadukkaaksi toiminnaksi.

Rantanen pitää vääränä, että ihmisiä pidetään viimeiseen asti asumassa kotona. Hänen mielestä kaupungin pitäisi tarjota enemmän laitospaikkoja, joissa voi asua ympäri vuorokauden.

LUE MYÖS: Kotonaan viikkoja kuolleena maanneen naisen taustasta uutta tietoa

Tapio Bergholm (sd.) on huolissaan, että lyhyen ajan sisään Helsingissä on ollut kaksi vakavaa ongelmaa kotihoidossa.

–Valtuuston ja lautakunnan päätöksillä on tänä vuonna kotihoitoon panostettu lisää budjettivaroja Helsingissä. Onko tilanne edelleen huono voimavarojen lisäämisestä huolimatta?

–Kotihoidon työntekijöiden paine keventyisi, jos ympärivuorokautisia asumispalveluita lisättäisiin, Bergholm arvioi HU:lle.

VasemmistoliitonSaku Etholén näkee yksittäisiä tilanteita tärkeämpänä resurssien riittävyyden.

–Mitä vähemmän on resursseja ja mitä vähemmän aikaa, sitä enemmän tulee laiminlyöntejä.

Etholén on saanut lautakunta-aikanaan kymmeniä viestejä, etteivät kotihoidon työntekijät ennätä syventyä vanhusten yksilölliseen tilanteeseen tai pitää taukoja.

Hän uskoo, että kotihoidon tehokkaammalla organisoinnilla voisi saada parempia palveluja. Jos työntekijämäärää ei pystytä nostamaan, Etholén toivoo, että yhden asiakkaan luona kävisi aina samat hoitajat.

–Sekin auttaisi vähän, jos hoitaja tuntisi vanhuksen tilanteen. Hän voisi paremmin vaihtaa kuulumisia,Etholén toivoo HU:n haastattelussa.

Kotihoidon asiakastyytyväisyyttä mitataan jatkuvasti. Sanna Vesikansa tietää, että Helsingissä on myös tyytyväisiä kotihoidon työntekijöitä ja asiakkaita.

–Meillä on erittäin hyvin toimiva kotihoitoalueita. Olin tutustumassa Vuosaaressa, jossa on saatu hyvä onnistumisia. Täytyy miettiä, miten asiat saataisiin toimimaan yhtä hyvin koko kaupungissa, apulaispormestari sanoo.'

Juttuun lisätty Tarja Näkin kommentit 18.4. kello 15.00.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  2. Pelastuslaitos pyrkii parantamaan valmiusaikoja ketterien paloautojen avulla – Konala saa Helsingin ensimmäisen kärkiyksikön
  3. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  4. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  5. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  8. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  9. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  12. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  15. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  2. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  3. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  4. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  7. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  8. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  9. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  10. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  11. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  12. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  13. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.