Suomalaiskeksintö on maailman ekologisin pakkausmateriaali – "Tuskastuimme maailman merien saastumiseen"

INNOVAATIO

Suvi Haimin mukaan Sulapacin on tarkoitus siirtyä seuraavaksi kosmetiikasta elintarvikepakkauksiin. Veikko Somerpuro

Teija Varis

Biomateriaalialan suomalaistohtorit Suvi Haimi ja Laura Kyllönen havahtuivat vuonna 2015 maailman merien muovijäteongelmaan. Nyt heidän kehittelemänsä, muovin korvaava Sulapac-pakkausmateriaali on ehdolla suomalaisen insinöörityöpalkinnon saajaksi.

–Sulapac on maailman ekologisin pakkausmateriaali, joka on tehty puusta ja luonnonperäisistä sideaineista. Ensimmäiset tuotteemme ovat kosmetiikka- ja luksustuotepakkauksia, kertoo Sulapac Oy:n toimitusjohtaja Suvi Haimi.

Innovaatio biohajoavasta pakkausmateriaalista syntyi tekniikan tohtoriksi väitelleiden biokemistien Suvi Haimin ja Laura Kyllösen henkilökohtaisesta havahtumisesta ja huolesta.

–Tuskastuimme maailman merien saastumiseen ja mietimme, miten voisimme osaltamme pelastaa maailman muoviroskalta. Samaan aikaan katselimme omia kylpyhuoneen kaappeja. Käytämme luonnonkosmetiikkaa, mutta miksi kaikki tuotteet ovat muoviin pakattuja?

Tulevai-suudessa lisenssimalli mahdollistaa kilpailukykyisen hinnan muovin kanssa.

Havahtuminen synnytti tarpeen toimia. Haimi ja Kyllönen ryhtyivät kehittämään täysin biohajoavaa pakkausmateriaalia. Vuonna 2016 he perustivat startup-yrityksen.

–Uuden materiaalin ja teknologian tuominen markkinoille kuitenkin maksaa paljon. Jotta päästäisiin suoraan kilpailukykyiseen hintaan muovin kanssa, olisi alkuinvestoinnin oltava useita miljoonia. Sitä reittiä emme halunneet valita, Haimi sanoo.

Oli löydettävä toinen reitti ja strategia.

–Alkuun meidän on löydettävä asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan aidosti kestävän kehityksen tuotteesta. Olemme aloittaneet luksus- ja kosmetiikkasegmentistä sen vuoksi, että näille asiakkaille pakkausten ekologisuus on tärkeä, ja hinta vähemmän tärkeä, asia, Haimi kertoo.

Hän lisää, että jo nyt he pystyisivät valmistamaan miljoonia kappaleita Sulapac-pakkauksia, mutta suoramyynnillä he eivät pääsisi kilpailukykyiseen hintaan ilman useiden miljoonien sijoituksia muotteihin.

–Eli rajoittavana tekijänä ei ole resurssien puute massatuotantoon, vaan suuri alkuinvestointi muotteihin suoramyynti-mallissa. Kilpailukykyiseen hintaan päästään lisenssimallilla, jolloin kalliita muotti-investointeja ei tarvita.

Sulapacin tulevaisuus näyttää Haimin mukaan lupaavalta. Toimintaa laajennetaan.

–Seuraavaksi kosmetiikasta on tarkoitus siirtyä elintarvikepakkauksiin. Tulevaisuudessa lisenssimalli mahdollistaa kilpailukykyisen hinnan muovin kanssa. Silloin materiaalia voidaan soveltaa pakkaussektorin ulkopuolelle kuten leluihin, kuluttajaelektroniikkaan ja hygieniatuotteisiin. Sulapac-tuotteiden globaali lanseeraus on tavoitteena vuonna 2020, hän kertoo.

Tällainen kilpailu

Kuusi huippuinnovaatiota kisaa tänä vuonna suomalaisesta insinöörityöpalkinnosta. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa.

Tänä vuonna ehdolla oli yhteensä 25 työtä, ja shortlistalle on nyt valittu kuusi ehdokasta.

Ehdolla ovat Aalto-1- ja IcEye -satelliittiohjelmat, Genelec 8351 -kaiutin, Linkker-sähköbussi, Sulapac eli biohajoava pakkausmateriaali kosmetiikalle, Visedo Oy:n tehoelektroniikka työkoneiden sähköistämiseksi sekä meriteollisuusinnovaatio, joka ei halua nimeään vielä julki.

Palkinnon saaja julkistetaan toukokuun puolivälissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  4. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  5. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  6. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  7. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  8. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  9. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  10. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  11. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  12. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  13. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.