Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Julkkiskokkien uusi Ultima-ravintola tulee sirkkoineen Etelärantaan – "Vain yksi raaka-aine muiden joukossa"

Henri Alénin ja Tommi Tuomisen menestystä ja kiitosta niittäneen Finnjävel-ravintolan tilalle Etelärantaan aukeaa uusi Ultima-niminen ravintola 15. toukokuuta.

Suomalaiset haluavat kokeilla uutta."

Kaksikon suomalaisesta perinneruuasta aineksia fine diningiin ammentavan Finnjävelin kaksivuotinen taival loppuu 7. huhtikuuta.

Uusi Ultimate katsoo menneen sijasta vahvasti tulevaisuuteen, yhtenä merkkinä siitä on se, että raaka-aineena käytetään myös esimerkiksi sirkkoja.

–Suomalaiset ovat avoimia ja ennakkoluulottomia ruuan suhteen, he haluavat kokeilla uutta. Päätimme Tommin kanssa, että olemme nyt tutustuneet tarpeeksi historiaan, Alén sanoo.

Ultima tarkoittaa äärimmäistä. Alén kertoo heidän käyneen esimerkiksi ihmettelemässä VTT:llä syötäviä soluja.

–Proteiinin lähteenä sirkat ovat todella kiinnostava tuote.

Alén sanoo ruotsalaisen toimittajan soittaneen hänelle ja ihmetelleen sitä, että Alénin ja Tuomisen uutuusravintolassa käytetään raaka-aineena sirkkoja.

–Ruotsissa sirkkojen kasvattaminen ja myynti on kuulemma toistaiseksi kiellettyä, Alén kertoo.

Alén hieman harmittelee sitä, että uutuusravintolasta alettiin puhua sirkkaravintolana, vaikka sirkat ovat vain yhtenä raaka-aineena muiden joukossa.

Tuominen kertoo herkullisen ja mahdollisimman pitkälle paikan päällä tehdyn ruuan olevan Ultimaten keskiössä.

–Finnjävelistä otamme askeleen rennompaan suuntaan. Asiakas voi valita ruokalistasta neljän, kuuden tai kahdeksan ruokalajin comboja, Tuominen sanoo.

Kalastajat ovat kadonneet jonnekin."

Hän harmittelee sitä että kotimaisen villikalan saaminen on vaikeata, ravintolan on tarkoitus hankkia raaka-aineita mahdollisimman läheltä.

–Kalastajat ovat kadonneet jonnekin.

Raaka-aineita kasvaa myös ravintolassa, sillä ravintolan sisäänkäynnin tuntumaan tulee suuri hydroponinen, vertikaalinen kasvihuone. Kasvikasvattamoon mahtuu 500–800 kasvia. Seinällä olevassa viherkeskittymässä kasvaa kaikkea tarpeellista ruuanlaitossa tarvittavaa vihreää.

Sirkat ravintolaan toimittaa Espoon Otaniemessä toimiva Entocube, sieniä ravintola hankkii helsinkiläiseltä Helsieni-firmalta, jolla on sienikasvattamo Vantaan Varistossa. HU kertoi Helsienestä, joka kasvattaa osterivinokkaita kahvinporoissa,syksyllä 2016, lue juttu täältä.

Uuden ravintolan sisustussuunnittelusta vastaavat Tuuli ja Kivi Sotamaa