Lapsi hoitoon ja sitten risteilylle tai bileisiin – ikävä ilmiö on tuttu vuoropäiväkodeissa

VUOROHOITO Vanhemmanvapaapäivä tuleepäiväkodin tietoon useimmiten kun vuorohoitoon viety lapsi on sairastuukesken päivän.

Marika Lumme

Vuoropäivähoitoa lapselleen haluavien tulee todistaa vuorotyö työnantajan todistuksella. Todistus vaaditaan, jotta nähdään, että lapsen oikeus vuoropäivähoitoon toteutuu.

Työvuorolistatpyydetään vanhemmilta nähtäväksi tarvittaessa useamminkin, jos vuorohoitoa käytetään väärin.

Vanhempi saattaa esimerkiksi viedä lapsen viikonlopuksi hoitoon, vaikka on itse vapaalla.

Vantaan Hakunila–Tikkurila-alueen varhaiskasvatuspäällikköLeena-Mari Tornivaarantiedossa on vuosien varrelta tapauksia, joissa vanhempi on ollut esimerkiksi risteilyllä tai pikkujouluissa ja pienokainen päiväkodissa. Hän korostaa, että kyse on yksittäistapauksista.

Joskus vanhempi on tavoitettu kuntosalilta."

– Tällaisissa tapauksissa päiväkodin johtaja on keskustellut huoltajien kanssa ja muistuttanut vuorohoidon järjestämisperiaatteista, Tornivaara kertoo.

Vantaanensimmäinen vuoropäiväkoti on Hansin päiväkoti, joka avasi ovensa vuonna 1990.

Hansin päiväkodin johtajaKai Lehtisalmion ollut talossa vuodesta 1996 lähtien ja ehtinyt nähdä myös hetkiä, jolloin lapsi on ollut hoidossa, vaikka vanhemmalla on ollut vapaata.

– Kyllä niitä on sattunut, Lehtisalmi sanoo.

Vanhemman vapaapäivä on tullut päiväkodin tietoon useimmiten kun lapsi on sairastunut kesken päivän.

– Vanhempaa on koitettu tavoittaa töistä, jossa hän ei olekaan. Joskus vanhempi on tavoitettu kuntosalilta, Lehtisalmi kertoo.

Lehtisalmi korostaa lähtökohtana olevan luottamus huoltajiin. Hansin päiväkodissa työvuorolistat kysytään kun hoito aloitetaan ja lisäksi pääsääntöisesti kerran toimintakaudessa.

Jos päiväkodin henkilökunnalla herää huoli, että lasta pidetään hoidossa muulloin kuin vanhemman työaikana, saatetaan listoja pyytää useammin. Vanhempien reaktiot listoja pyydettäessä vaihtelevat.

– Toiset ymmärtävät hyvin, toiset saattavat pitää urkkimisena, Lehtisalmi sanoo.

Lehtisalmi korostaa, ettätyöelämä on huomattavasti värikkäämpää kuin esimerkiksi 1990-luvulla.

Muuttunut työmaailma vaatii myös päiväkotia pysymään kiinni ajan hengessä ja olemaan tietoinen millä alalla työskennellään esimerkiksi sunnuntaisin.

Toiset saattavat pitää urkkimisena."

– Monenlainen työ saattaa myös vanhemmista kuulostaa vuorotyöltä. Saatetaan esimerkiksi hakea vuorohoitopaikkaa, koska isä on viikon työmatkalla silloin tällöin. Tämä ei kuitenkaan ole peruste vuorohoidolle, Lehtisalmi selvittää.

Sinirikonpäiväkodin johtajaMinna Jaakkolanmukaan työvuorolistoja joudutaan ajoittain pyytämään joiltain vanhemmilta.

Hän sanoo, että valtaosin vuorohoidon periaatteita kuitenkin kunnioitetaan.

– Pyydämme listoja, jos epäillemme, että vuorohoitoa käytetään väärin. Jos on selkeä tapaus, että näin on käynyt, pyydämme listoja hetken tiheämmin, Jaakkola kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  2. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  3. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  4. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  5. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  6. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  10. Lukijalta: Suurkiitos kuntoportaista
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  14. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  15. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  3. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  4. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  5. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  8. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  9. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  12. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.