Vandaalit sotkivat Vantaan hiihtolatuja – Epäily: yksi mönkijöistä kuuluu Puolustusvoimille

Ajelu useammalla mönkijällä tuotti eilen Vantaalla ikävää jälkeä laduille. Kuvituskuva. ESM arkisto

Jari Pietiläinen

Vantaan Petikossa harmiteltiin eilen käsittämätöntä toimintaa: useat silminnäkijät todistivat neljän tai viiden miehen mönkijäjonon särkevän renkaillaan maastossa härskisti latuja.

Ladut ovat nyt ajelun seurauksena vaurioituneet pitkältä matkalta pahemman kerran.

– Asialla oli puolenkymmentä ilmeisesti varttuneempaa miestä, jotka aiheuttivat aikamoisia vaaratilanteita, sillä mönkijät ajoivat pitkiä matkoja täysin vastakkaiseen suuntaan kuin hiihtäjät. Myös vauhtia oli silminnäkijöiden mukaan jopa 50–60 kilometriä tunnissa, kertaa tapahtunutta Länsi-Vantaan ulkoliikuntapaikkojen kenttämestari Arto Partio

Partion mukaan latuja on tuhoutunut Vantaalta Espoon puolelle saakka. Mönkijöiden renkaat ovat kuopineet maasta multaa laduille, joten voi olla vaarallista, jos hiihtäjät saapuvat paikalle vauhdikkaasti.

– Uskon kuitenkin, että näiden mönkijämiesten jäljille päästään, sillä silminnäkijät ovat saaneet ainakin kahden mönkijän rekisteritunnukset talteen, Partio kertoo.

Sosiaalisessa mediassa aktiiviset ovat jo selvittäneet rekisterikilpien haltijoita. Partio kertoo kuulleensa, että toinen rekisterikilvistä olisi kuulunut Puolustusvoimille.

– Jos näin on, se on aika erikoista, sillä Puolustusvoimilla ei pitäisi olla Petikossa mitään harjoituksia käynnissä. Ja vaikka olisikin, eivät armeijan miehet tällä tavalla latuja rikkoisi. Tokihan rekisterikilpi voi aina olla myös anastettu.

Mönkijämiesten edesottamuksista ollaan tekemässä poliisille ilmoitusta ilkivallasta. Tapaus ei ole suinkaan ainoa laatuaan, sillä Vantaalla on latuverkkoa sotkettu kuluneena talvena aiemminkin. Lisäksi Espoossa on ajeltu laduilla muun muassa Volvoilla.

– Pahinta tällaisessa toiminnassa on se, että näistä tosiaan koituu ikäviä vaaratilanteita. Jos joku loukkaantuu, jälki voi olla rumaa ja seuraukset syyllisille sitten sen mukaisia, Partio muistuttaa.

Petikon tapahtumista kertoi ensin Iltalehti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  5. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  6. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  7. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  10. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  11. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  12. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  13. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.