Jokaiselle sähköpyörän ostajalle tulossa 400 euroa valtiolta – jopa kymmeniä prosentteja pyörän hinnasta

Kuvituskuva. Juha Perämäki

Mikko Välimaa

Sähköavusteisen polkupyörän ostajat ovat saamassa valtiolta 400 euron tuen.

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi maantaina, että tuki voi astua voimaan jo 1. heinäkuuta tänä kesänä.

Tukea voisi saada kuitenkin jo keväällä 1.4. jälkeen ostetuista sähköpyöristä. Takautuvaa tukea haettaisiin Trafilta verkkohakemuksella.

Ehdotuksen mukaan tukeen olisivat oikeutettuja yksityishenkilöt, ja tukea voisi saada uuden sähköpyörän hankintaan kerran kalenterivuodessa.

Tuen myöntämisestä vastaisi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Toteutuessaan 400 euron tuki olisi erittäin antelias.

Kalliimpien sähköpyörien hinnat nousevat Suomessa useisiin tuhansiin euroihin, mutta huokeitakin malleja on myynnissä.

Esimerkiksi XXL-ketju myy sähköpyöriä nyt 999eurolla. Tällaisissa pyörissä valtio tuki voisi olla siis noin 40 prosenttia sähköpyörän hankintahinnasta.

Vieläkin halvempia malleja on Verkkokauppa.comissa, jossa huokeimmat sähköpyörät maksavat vain 529 euroa. Jos tukea sai näihin halpamalleihin, kattaisi se leijonanosan hankintakuluista.

Liikenne- ja viestintäministeriönylitarkastaja Eleonoora Eilittä sanoo, että 400 euron summa on laskettu muun muassan sen mukaan, minkä hintaisia sähköpolkupyöriä suomalaiset keskimäärin ostavat.

–Ihmiset maksavat tällä hetkellä sähköpolkupyöristä 1500–2500 euroa.Tuen saisi kaikista malleista. Luonnoksessa ei ole sille rajoituksia.

Eilittä sanoo, että arvioiden mukaan sähköavusteisten polkupyörien hinnat eivät ole tulossa alaspäin.

Sähköpyörien hankintatuki rahoitettaisiin vuosille 2018–2021 sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatukeen ja muuntotukiin varatuista rahoista.

Ehdotuksen toteutuminen edellyttää vielä lakimuutosta vähäpäästöisten autojen hankintatukea koskevaan lakiin.

Lakimuutoksesta pyydetään lausuntoja pikavauhtia 3. huhtikuuta mennessä.

Sähköpyörien tukea perustellaan kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisella. Suomi on linjannut tavoitteekseen lisätä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  5. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  6. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  7. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  8. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  9. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  10. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  11. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  14. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.