Jetsettersistä tuttu Jani tekee uutta musiikkia: "Tuntuu kivalta lähteä soolouralle"

Jani Forsmanin fanit voivat huokaista helpotuksesta, mies jatkaa komealla soolouralla ja nähdään pääsiäisenä kotikaupungissaan Riihimäellä. Marek Sabogal

Pia Lyy

Jani & Jetsettersin laulajana hurmannut Jani Forsman lähtee keikoille nyt oma nimi edellä.

–Jetsettersin jälkeen tuntuu kivalta lähteä soolouralle. En ole missään kohtaa musiikkia ja laulua jättänyt, vaan vieraillut eri kokoonpanoissa. Ja tietenkin ollut mukana Badding-musikaalissa, kertoo Forsman Magnumliven tiedotteessa.

–Ja nyt pääsiäisenä on tulossa Riihimäelle uusi Kuninkaan yö -näytelmä, jossa esitän Ryöväri-Rafaelia.

Uutta musiikkiakin syntyy, mutta siitä Forsman ei paljasta enempää.

Jani & Jetsetters jäi tauolle syksyllä 2016.

Bändi oli koossa viitisentoista vuotta. Sinä aikana syntyi useita menestyslevyjä.

Forsman vieraili vuonna 2017 In The Moodin levyllä Suvi Karjulan duettoparina kappaleessa Kuihtuu kesäinen maa.

Forsmanin ja Suvi Hiltusen duetto Ota musta kiinni lujaa oli ehdolla Radio Iskelmän Vuoden iskelmäksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  4. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  5. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  6. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  7. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  8. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  9. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  10. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  11. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  15. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  7. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  8. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  12. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.