Kuningasidealta loistava kunnianosoitus helsinkiläisravintolalle, jossa yhtyeen tarina alkoi – bändin menestys näkyy ruokapaikan seinillä

MUSIIKKI Kuningasidean pojat kokevat, että heidät lokeroidaan liian helposti letkeäksi pop-yhtyeeksi.

Kuningasidea muistuttaa, että yhtyettä ei kannata lokeroida letkeän popin lähettilääksi. Hemmo Rättyä

Toni Tervo

Enemmän duoo ku sooloo -kappale esitteli Suomelle vuonna 2012 Kuningasidean. Letkeän hippikommuunin, joka soittaa kevyttä hyväntuulista musiikkia.

Paitsi että kuten maailmakaan, myöskään Kuningasidea ei ole ihan niin mustavalkoinen. Kepeän kesähitin sijaan yhtye julkaisi helmikuussa Ootsä olemassa -kappaleen, jossa pohditaan läheisen ihmisen poislähtemistä. Mitä tapahtuu, kun jotakuta ei enää ole?

Kaikki ei aina ole enemmän duoo ku sooloo."

Bändiä satunnaisesti seuranneille hieman synkeä lähtökohta kappaleeseen saattaa tulla yllätyksenä, mutta yhtyeen jäseniä lokerointi lähinnä huvittaa.

– Meiltä aika usein odotetaan, että milloin tulee se kesäisen letkeä biisi. Meidän koko uralla on tullut ehkä yksi sellainen. Oikeasti meidän kappaleet ja tyylilajit hyppivät todella laidasta laitaan, yhtyeen laulaja ja räppäri Pole toteaa.

– Nykypäivänä voi tehdä mitä vaan ja liikkua genrerajojen ulkopuolella. Se on meille tärkeää. Esimerkiksi tästä kappaleesta on tullut aika paljon hyvää ja yllättävää palautetta kollegoilta, jotka eivät aiemmin ole meidän tekemisiä juuri kommentoineet, toinen laulaja Väinö Wallenius komppaa.

Kuningasidea perustettiin vuonna 2009 Helsingin Käpylässä sijaitsevalla Käpygrillillä. 11-henkinen kokoonpano näkyykin yhä näkyvästi ravintolassa.

– Meillä on tavoitteena tuoda kaikki kultalevyt ja palkinnot sinne seinille, Wallenius naurahtaa.

Yhtyeen elinkaaren pituus on merkittävä ottaen huomioon sen jäsenten määrän. Polen ja Walleniuksen mukaan pitkän iän salaisuus perustuu siihen, että asiat tehdään rennon asiallisesti.

– Saatamme välillä pitää pitkiäkin taukoja toisistamme kun huomataan, että toisen naama alkaa ketuttaa, Pole nauraa.

– On kuitenkin maailman parasta kun pääsee kavereiden kanssa ulos ja kiertämään. Asiat tehdään yhdessä ja ryhmässä. Keikkamatkoilla saatetaan esimerkiksi käydä pelaamassa porukalla futista.

Yhteishenkeä pian tarvitaankin, sillä kokoonpano julkaisee kesän aikana uuden levyn. Luvassa tulee olemaan vaihtelevia tunnetiloja.

– Eletty elämä näkyy. Kaikki ei aina ole enemmän duoo ku sooloo, Wallenius heittää.

– Tarkoitus ei ole kuitenkaan lähteä negistelemään. Ikävät ja surullisetkin asiat voi kertoa kauniisti. Tulossa on genrerajoista vapautunut kunnianhimoinen pop-levy. 

Kuningasidea

Helsinkiläisyhtye, joka koostuu 11 jäsenestä.

Perustettiin Käpylässä vuonna 2009. Bändin ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 2012.

Jäsenistä löytyy kaksi veljesparia. Rumpali Arttu ja kitaristi Jalo ovat kaksoset ja trumpettia soittava Johannes on pasunisti Kalle-Pekan pikkuveli.

Solistit Väinö ja Pole ovat Teflon Borthers -yhtyeen Pämppää-hitin takana.

Uusi levy ilmestyy kesän aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  2. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  3. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  4. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  7. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  8. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  9. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  10. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  11. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  12. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  13. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  14. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  15. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  7. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.