Nukkuvien puolue aikoo rynnistää puoluerekisteriin – ja seuraaviin vaaleihin

Puoluejohtaja Petri Hirvimäki herättelee suomalaisia ryhtymään seuraavissa vaaleissa nukkuvien puolueen kannattajiksi. Nukkuvien puolue

Jari Pietiläinen

Suomalaisen puoluekentän tuorein tulokas on Nukkuvien puolue, joka on ryhtynyt keräämään kannattajakortteja, jotta se voitaisiin merkitä puoluerekisteriin. Kortteja tarvitaan vähintään 5 000.

Puoluejohtajalla on myös tarkoitus johdattaa pieni joukkonsa vuoden kuluttua pidettäviin seuraaviin eduskuntavaaleihin.

– Kannattajakortteja on ryhdytty keräämään reilu kuukausi sitten, mutta uskoisin, että saamme kaikki kortit kokoon syys-lokakuuhun mennessä, arvioi Nukkuvien puolueen puheenjohtaja, jyväskyläläinen Petri Hirvimäki, 51.

Puolue on vastikään saanut valmiiksi puolueohjelmansa, jossa puolue kertoo olevansa dynamiittia "kaverisosiaali-kapitalismille" ja "nollasummakakunjaolle". Puolueen virallinen slogan on "reilun pelin herätyspuolue".

Seuraavaksi Nupu aikoo osallistua ensi kevään eduskuntavaaleihin. Potentiaalisia äänestäjiä ainakin löytyy, sillä monissa kunnissa on viimeisten vaalien aikana jättänyt äänensä antamatta jopa yli 40 prosenttia äänioikeutetuista.

– On varmaa, että kesällä alkaa täysi vaalirähinä ja se jatkuu ensi syksynä. Nukkuvien puolueesta kiinnostuneita on pääkaupunkiseudun lisäksi ainakin Kuopiossa ja Jyväskylässä, Hirvimäki paljastaa.

– Virallista logoa meillä ei vielä ole, mutta kiiski voisi olla hyvä tunnus – sehän on vähän samanlainen kuin me. Vastarannan kiiskiä tässä ollaan...

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  2. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  3. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  4. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  5. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  11. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  12. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  13. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  14. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  15. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  5. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  6. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  7. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  8. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  9. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  12. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  13. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.