Voi per*ele, mikä naistenpäivä! – "Kun feministi kiroilee, kivutkin kaikkoavat"

Feministinen kiroiluiltama on oivallinen paikka päästää höyryjä ulos – vaikka sitten naistenpäivän kunniaksi. Kuvituskuva. ESM arkisto

Jari Pietiläinen

Huomista naistenpäivää vietetään Helsingissä tavallista ronskimmissa – ja samalla hilpeämmissä – merkeissä. Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä Kaisaniemessä järjestetään feministinen kiroiluiltama.

Ärräpäiden täyttämän illan takana on ajatushautomo Hatun aktivistinaiset Rosa Meriläinen, Saara Särmä ja Johanna VehkooFeministisessä kiroiluiltamassa kaikki feministit ovat tervetulleita päästelemään höyryjä eli kertomaan mikä ottaa päähän.

– Kiroiluhan tutkitusti lievittää kipua ja on myös hauskaa. Illat ovat perinteisesti täynnä yhteisöllistä huumoria, jossa jokaista kiroilijaa kannustetaan ja tuetaan. Kiroiluiltaman jälkeen sitä taas muistaa, ettei ole ajatuksineen yksin, korostaa Rosa Meriläinen.

Jo perinteisiksi muodostuneet kiroiluiltamat ovat saavuttaneet suuren suosion, eivätkä kaikki halukkaat ole aina mahtuneet sisään.

– Koskaan ei ole ollut paikalla vain naisia, vaan myös miesfeministit ovat löytäneet kiroilun riemun. Kiroiluiltamissa käy kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka haluavat pitää hauskaa toisten feministien kanssa ja kuunnella mitä muilla on mielensä päällä, Meriläinen kuvailee.

Kiroiluiltamissa on aina saanut kiroilla omalla kielellään, joten tapahtumissa on kuultu feministisiä purkauksia saamesta viroon, suomesta ruotsiin ja englantiin.

Kiroilun lopputulos on useimmiten hilpeä."

– Puheenvuorojen aiheet vaihtelevat sen mukaan, keitä paikalla on, mutta feministejä yhdistää se, että ihmisten eriarvoinen kohtelu sukupuolen perusteella ottaa päähän ja aiheuttaa tarvetta päästellä ärräpäitä.

– Vaikka kiukku, harmi ja raivo ovat usein kannustumia kiroiluun lähtiessä, lopputulos tapaa olla pikemminkin hilpeä. Kiroilu alkaa naurattaa ja aplodimyrsky tekee aina hyvää. Jokainen kiroilija saa aina valtavat aplodit, Meriläinen myhäilee.

Kiroiluiltama on feministien open mic -tilaisuus, jossa jokaista feministiä kuunnellaan ja kannustetaan. Päätarkoitus on vapautua ja pitää hauskaa tasa-arvoaatteen lämpimässä syleilyssä.

Feministinen kiroiluiltama torstaina 8.3. kello 19–21. Pohjoismainen kulttuuripiste, Kaisaniemenkatu 9, Helsinki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  2. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  3. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  4. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  5. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  6. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  7. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  10. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  11. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  12. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  13. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  14. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  15. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  6. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  7. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  10. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  11. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  12. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  13. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  14. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.