Paavo Väyrynen erotettiin omasta puolueestaan: "Hän on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta"

Puolueen julkaiseman tiedotteen mukaan Paavo Väyrynen on erotettu kansalaispuolueesta.

Paavo Väyrynen Johanna Erjonsalo / Arkisto

Joonas Alanne

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perusti kansalaispuolueen joulukuussa vuonna 2016 ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän on myös keskustan jäsen ja pyrkimässäpuolueen puheenjohtajaksi kesällä järjestettävässä puoluekokouksessa.

Tiedotteen mukaan kansalaispuolueen puoluehallitus joutui erottamaan Väyrysen, joka on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta. Syiksi erottamiselle kerrotaan taloudellisten väärinkäytösten lisäksi luottamusaseman väärinkäyttö puoluehallituksen jäsenenä sekä pyrkiminen kilpailevan eduskuntapuolueen puheenjohtajaksi.

– Puoluehallitus pitää valitettavana ja surullisena, että Paavo Väyrynen ei ole sitoutunut perustamansa puolueen kehittämiseen, kerrotaan tiedotteessa.

Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen kertoi STT:lle, että taloudelliset väärinkäytökset liittyvät Väyrysen presidentinvaalikampanjaan mutta tämän tarkemmin hän ei niitä halua yksilöidä. Väyrynen oli vaaleissaehdollavalitsijayhdistyksen kautta.

Kansalaispuolue lähettää tiedotteessaan myös terveiset keskustan puheenjohtajalle, pääministeri Juha Sipilälle

– Keskustassa ollut ongelma Väyrysen kaksoisjäsenyydestä on tullut näin ratkaisua. Kansalaispuolueessa ratkaisemme asiat. Voitte hyvillä mielin käydä vaalikamppailua keskenänne.

Väyrysen asema kahdessa puolueessa on ollut Sipilälle iso imago-ongelma. Väyrysen erottamisesta on keskusteltu, mutta tässä ei ole edistytty, koska Väyrynen on edelleen keskustan jäsenenä oman paikallisyhdistyksensä Keminmaan keskustaseuran puheenjohtaja, ja puolueen sääntöjen mukaan yksittäisten jäsenten erottamisesta päättää paikallisyhdistys.

Päivitetty kello 11.52 Kilpeläisen kommenteilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  3. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  4. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  11. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  12. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  6. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  7. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  11. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  12. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  13. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.