Brother Christmas Ari Koponen teki rikosilmoituksen – nyt etsitään viestin levittäjiä

Ari Koponen teki tutkintapyynnön poliisille. Arkistokuva. Anton Soinne

Tero Vähämäki

Brother Christmasina tunnettu Ari Koponen on tehnyt poliisille tutkintapyynnön hänen nimissään julkisuuteen levitetyistä viesteistä. Tutkintapyynnön kohteena ovat tiedotteen mukaan henkilö tai henkilöt, jotka ovat levittäneet viestejä medialle tai muille tahoille.

Koponen epäilee, että joku on ottanut salaa kuvia hänen matkapuhelimensa tai tietokoneensa näyttöruudulta ja toimittanut ne eteenpäin. Myös tietomurto on Koposen mukaan mahdollinen.

– Heti, kun medioissa oli julkaistu kuvia ensimmäisistä viesteistä, aloin saada vihjeitä siitä, että viestit eivät suinkaan olisi peräisin vastaanottajilta vaan minulta, eli viestin lähettäjältä. Monet olivat kiinnittäneet huomion siihen, että joissakin viestityypeissä lähettäjän ja vastaanottajan ruutunäkymät ovat aina erilaiset, ja että medioissa oli julkaistu nimenomaisesti viestejä lähettäjän, eli minun ruutunäkymästäni, Koponen sanoo.

Viestien levittämisen takana saattaa Koposen mukaan olla yksi tai useampikin taho.

– Minulla on tarkassa tiedossa yksi henkilö, joka on uhannut tuhota minut sekä Brother Christmas ry:n toiminnan. Lisäksi sain viime sunnuntai-iltana sähköpostiini kiristysviestin, jossa vaadittiin 100 000 euron maksua tai muutoin medioille lähetettäisiin kuvakaappauksia, Koponen toteaa.

– En vastannut tälle kiristäjälle mitään, joten hän lähestyi minua maanantaina aamupäivällä uudelleen. Muutama tunti tämän jälkeen medioissa julkaistiin uusia kuvakaappauksia ja tietoja viesteistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – Epäiltyjen määrä nousi
  7. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  8. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  9. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  10. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  11. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  12. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  13. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  14. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  15. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  9. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.