Tässä on Suomen todellinen rahasampo – Yritykset Uudellamaalla jauhavat joka vuosi yli 27 miljardia euroa

Jari Pietiläinen

Verotulojen osalta uusmaalaiset yritykset ovat koko Suomen selkäranka, sillä ne maksavat veroja ja maksuja yli 27 miljardia euroa vuodessa. Uusimaa rahoittaakin muuta Suomea.

Uudeltamaalta kerätään veroja huomattavasti sen väestöosuutta enemmän ja yksityisen sektorin työpaikoissa se on selkeä ykkönen. Tämä selviää Helsingin seudun kauppakamarin teettämästä Yritysten todellinen jalanjälki -tutkimuksesta, jossa on laskettu ensimmäistä kertaa uusmaalaisten yritysten verojalanjälki.

Uudellamaalla toimivat ja sitä kotipaikkanaan pitävät yritykset tuottivat valtion kassaan edellisvuonna yhteensä 27 miljardia euroa: yli 11,6 miljardia euroa arvonlisäveroja ja erilaisia välillisiä tuoteveroja, lähes 2,3 miljardia yhteisöveroja, yli 225 miljoonaa kiinteistöveroja, noin 6,8 miljardia palkkaveroja ja 5,5 miljardia eläkevakuutusmaksuja.

– Yhteisöverojen mojova osuus oli toki mittavan yritysmäärän ja maakunnassa sijaitsevien lukuisten pääkonttoreiden vuoksi ounasteltavissa. Kokonaispotti ja Uudenmaan painoarvo oli silti odotettua suurempi, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Marko Silen

Julkisessa keskustelussa puhutaan yleensä pelkästään yritysten maksamasta yhteisöverosta. Se on kuitenkin vain pieni osa yritysten koko verojalanjäljestä. Yritykset maksavat niin polttoaineiden valmistusveroa, sähköveroa, virvoitusjuomaveroa, jäteveroa kuin vakuutusmaksuveroa sekä lukuisia muitakin verolajeja.

– Esimerkiksi kiinteistövero mielletään usein vain omakotiasujien ja mökkiläisten murheeksi. Yritystoimintaan liittyvää kiinteistöveroa kerättiin viime vuonna Uudellamaalla liki 260 miljoonaa euroa. Se on 37 prosenttia koko maan vastaavasta saldosta ja 42 prosenttia kaikista Uudenmaan kiinteistöveroista, Silen huomauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  4. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  3. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  4. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  7. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  8. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  12. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  15. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.