Jättiyllätys! Rap-artisti Pyhimys järjestää torin kokoisen ilmaiskonsertin Helsingin keskustassa – ja halukkaat pääsevät tapaamaan räppärin

Rap-artisti Pyhimys järjestää ilmaiskonsertin Helsingin keskustan Narinkkatorilla 24. helmikuuta.

Kyseessä on Pyhimyksen Tapa Poika -uutuusalbumikiertueen ensimmäinen keikka ja miehen mukaan hänen tapansa promota albumia.

–Normaalisti promoamisessa on keskiössä sellainen osta, osta -mentaliteetti, joka ei sovi minulle. Nyt tehtiin niin, että varattiin tori ja soitetaan porukalle levyä ilmaiseksi sillä rahalla, millä olisi saanut pari mainosta seinään.

Tapahtuma kulkee nimellä Torilla tavataan ja Pyhimyksen mukaan sillä on kaksoismerkitys.

–Sosiaalinen media on saanut suomalaiset menemään kauemmas toisistaan, joten idea on nyt oikeasti tavata toisiamme siellä torilla.

Torilla on mahdollista tavata myös itse artisti, sillä Pyhimys lupaa järjestää paikalle meet & greet -hetken faneille.

Pyhimyksen levyjä odotetaan usein innolla eikä Tapa Poika ole poikkeus. Mies itse uskookin, että ulkoilmakeikka kannattaa järjestää vaikka kyseessä on helmikuun loppupuoli.

–Kesällähän se kannattaisi järjestää, mutta en ole koskaan sillä tavalla miettinyt mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Toppatakit päälle vaan ja torille, räppäri nauraa.

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut