Avoparille sakot kulkukoiran salakuljetuksesta – maksettavaa lähes 3 000 euroa

toimitus

PORVOO|Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 43-vuotiaan naisen ja 36-vuotiaan miehen salakuljetuksesta sakkoihin.

Naisen tuloilla 30 päiväsakon hinnaksi tuli 180 euroa ja miehen kohdalla 20 päiväsakon hinnaksi 2800 euroa.

Oikeus katsoi porvoolaisen avoparin syyllistyneen huhtikuussa 2013 kreetalaisen kulkukoira Rosebudin salakuljetukseen Kreetalta Suomeen.

Koiran maahantuonnissa olisi kuulunut noudattaa kaupallista tuontia koskevia säännöksiä. Koiralla ei ollut mikrosirumerkintää, eikä säädetyistä rokotuksista ja lääkityksistä ollut todisteita.

Vaikka kyse oli vain yhdestä koirasta, piti oikeus tekoa suunnitelmallisena. Sekä koiran hankkinut nainen, että sen passillaan Suomeen tuonut mies olivat syyllisiä.

Käräjäoikeus hylkäsi pariskuntaan kohdistuneen syytteen eläinsuojelurikoksesta, koska ei ollut näyttöä, että koira olisi kärsinyt kuljetuksesta koneen ruumassa. Näin ollen oikeus ei määrännyt heille myöskään eläintenpitokieltoa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut