Suomi kärsimässä tappion kesäaikakiistassa – EU-parlamentti tyrmäsi selvin luvuin

Euroopan parlamentti ei ole poistamassa euroalueella käytössä olevaa kesäaikaa suoralta kädeltä, vaan vasta myöhemmin – jos silloinkaan. Suomi on ollut eturintamassa kesäajan poistohankkeessa.

Europarlamentin jäsenet vaativat torstaina hyväksytyssä päätöslauselmassa kesäaikajärjestelyn perinpohjaista arviointia ja mikäli tarpeellista, muutosta sääntöihin.

Päätöslauselman mukaan kansalaisaloitteet ovat osoittaneet, että kansalaiset ovat huolissaan kesä- ja talviaikajärjestelystä johtuvasta kellojen siirtämisestä joka vuosi maalis- ja lokakuussa.

Useissa tutkimuksissa on tuotu esille kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen, vaikkakaan tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Mepit vaativat komissiota laatimaan perinpohjaisen arvioinnin kesäaikasäännöksiä koskevasta direktiivistä ja tarvittaessa tekemään ehdotuksen sen muuttamisesta.

Päätöslauselma hyväksyttiin äänin: 384 puolesta, 153 vastaan ja 12 tyhjää.

Nykyinen direktiivi kesäaikasäännöksistä astui voimaan vuonna 2001. Direktiivissä säädetään yhteinen päivä ja aika kesäajan alkamiselle ja loppumiselle EU:n alueella. Tarkoituksena on taata sisämarkkinoiden sujuva toiminta.

Suomi siirtyi kesäaijaan vuonna 1981, mutta sitä ennen kesäaikaa oli kokeiltu vuonna 1942.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Mainos: Suomen luontokeskus Haltia

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut