Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stockmannin ex-pääkonttorin paikalle 1 200 asukkaan alue – arkkitehdit laativat 4 suunnitelmaa

Pitäjänmäelle suunnitellaan uutta kaupunkimaista asuinaluetta Kutomotie 1:n alueelle, jossa on aiemmin sijainnut Stockmannin pääkonttori ja Vehon automyynti- ja korjaamohallit.

Vanhat toimitilarakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan kerrostaloja. Stockmann muutti pois alueelta vuonna 2016.

Entinen huoltoasemarakennus mainostorneineen sekä entinen vaateneulomo eli niin kutsuttu ateljeerakennus säilytetään.

Kutomotie 9:n tontin 1990-luvulla rakennetut toimistot muutetaan asumiseen, isompaan rakennukseen suunnitellaan myös liike- ja toimitilaa. Rakennukset ovat nyt tyhjillään ja niissä on aiemmin toiminut muun muassa vastaanottokeskus.

Uusien asukkaiden määrä on alueella kaikkiaan noin 1200, joten uuden päiväkodin sijoittamista selvitetään Talin liikuntapuiston parkkialueen kohdalle.

Neljä arkkitehtitoimistoa on suunnitellut vaihtoehtoisia kortteliratkaisuja tonteille. Vaihtoehtoihin voi nyt tutustua ja niitä voi kommentoida kaupungin kerrokantasi.hel.fi-sivustolla 18. helmikuuta asti.

Kommenteissa on jo ehditty ihmettelemään varsin vaatimattoman korkuista rakentamista ja toivomaan alueelle kunnollisia tornitaloja.

Pitäjänmäentien varteen sijoittuu suunnitelmissa noin 8-kerroksisia kerrostaloja. Korttelin eteläosan rakentaminen on matalampaa ja sopeutuu nykyiseen, väljemmin rakennettuun korttelirakenteeseen Kutomotien varressa.

Raidejokerin-pikaratikkapysäkin kohdalle Kutomotien ja Pitäjänmäentien kulmaukseen suunnitellaan liiketilojen reunustamaa toriaukiota. Kortteliin tulee päivittäistavarakauppa ja pienempiä liiketiloja.

Pysäköintipaikat tullaan sijoittamaan maanalaisiin parkkihalleihin, mutta raidejokerin läheisyyden takia parkkinormi on totuttua väljempi ja 130 kerrosneliötä kohti tarvitsee rakentaa vain yksi autopaikka.

Säilytettävään ateljeerakennukseen on ehdotuksissa ideoitu muun muassa vanhusten palvelutaloa, tai ”Pop-Pitskua”, jossa olisi asukkaiden kerhotiloja, pyöräpajoja ja muuta yhteistilaa, ja joka olisi koko alueen keskus.

Jatkosuunnitteluun valitaan paras ehdotus, mutta on myös mahdollista, että jatkosuunnittelussa yhdistetään parhaita elementtejä esimerkiksi kahdesta eri työstä.

–Kutomotien asemakaavaehdotus valmistellaan kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tämän vuoden aikana, ja kaava voisi saada lain voiman 2019. Rakentaminen voisi alkaa 2020-luvun alussa, ja se kestää useamman vuoden, kertoo arkkitehti Siv Nordström kaupunkiympäristön toimialalta.