" Ajattelin vain, että minulla oli elämä, miksi en tehnyt mitään ennen kuin oli liian myöhäistä" – Lue suomalaisen Änin uskomaton selviytymistarina vakavasta aivosairaudesta

Äni Jaatinen oli 23-vuotiaana viimeinkin kerännyt rohkeutta toteuttaa unelmansa.

Lahjakas piirtäjä oli elättänyt itsensä ravintola-alalla, mutta hän halusi seurata haaveitaan ja ryhtyä taiteilijaksi. Jaatinen keräsi rohkeutta ja lähti viemään papereita omasta luovan alan yrityksestä eteenpäin.

Sitten hän melkein kuoli.

– Olin poikaystäväni kanssa pikaruokalan autokaistalla tekemässä tilausta kun tajusin, etten yhtäkkiä saa sanaa suustani. Suu ja pää tuntuivat olevan täynnä pumpulia. Viisitoista minuuttia sen jälkeen alkoivat kivut ja hallusinaatiot, Jaatinen muistelee päivää, joka tulisi muuttamaan hänen loppuelämänsä.

Kaksikko lähti ajamaan kiireesti kohti sairaalaa, jossa Jaatisella tultaisiin toteamaan vakava virustauti aivoissa, todennäköisesti ruusu. Tosin siihen menisi vielä viisi päivää, sillä lääkärit eivät pitäneet hänen tapaustaan kiireellisenä ja lähettivät naisen päivä toisensa jälkeen kotiin.

– Kotona kohtaukset tulivat aalloissa. Ne saattoi laukaista vaikkapa jokin haju.

Kuudentena päivänä Jaatinen oli mennyt niin huonoon kuntoon, että lääkärit totesivat tilanteen vakavaksi.

– Minulle ei oikeastaan annettu hirveästi mitään lääketieteellistä toivoa. Jos paranisin, olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että paranisin takaisin omaksi itsekseni.

– Tuolloin olin ihan pohjalla. Mietin vaan jatkuvasti: Minulla oli elämä. Osasin piirtää ja rakastin sitä. Miksi en tehnyt mitään ennen kuin oli liian myöhäistä.

Itsesääliin vajoamisen sijaan Jaatinen kuitenkin teki päätöksen: Jos tästä selviän niin aion tehdä taidetta ja tehdä siitä merkityksellistä.

Alkoi vuoden mittainen taistelu, jossa oli pelissä henki, unelma ja oma persoona. Kaikki, mitä Äni Jaatinen oli ollut joutui vaakalaudalle.

– Olin ennen sairastumista iloinen ja räiskyvä persoona, mutta se kaikki katosi aluksi vähitellen. Lääkärit eivät sitä huomanneet, koska eivät minua tunteneet. Äitini sanoi heille, että tämä ei ole se sama ihminen, me menetämme hänet.

Ihmisillä on kuitenkin uskomaton tapa selviytyä. Hiljalleen Jaatinen alkoi toipua.

– Pidän selviytymistäni rukousvastauksena ja ihmeenä. Kaikessa siinä kaaoksessa rukoilin Jeesusta sisälläni ja kuntoutuksessa uskoni on auttanut ja kannustanut minua eteenpäin.

Välitön kuolemanvaara poistui ja sen jälkeen alkoi armoton opettelu.

– Minun piti opetella uudestaan muistamaan mitä eilen tapahtui. Muistamaan miten kävellä. Miten puhua. Oma virstanpylvääni oli kun erään tutun häissä pystyin reagoimaan ihmisten puheisiin neljä tuntia, Jaatinen kertaa hymyillen.

– Silloin aloin myös piirtää. Ensimmäiset piirrokseni olivat todella surkeita, mutta olin niistä kaikista aivan äärettömän kiitollinen.

Jaatiselle oli myös selvää, että hänen taiteensa tulee auttamaan. Toivuttuaan hän pääsi maalamaan seinämaalauksia lasten hematologiselle osastolle Tyksiin.

– Tuijotin itse harmaata seinää niin pitkään, että tajusin virikkeiden arvon.

Nyt 27-vuotias taiteilija toteutti myös haaveen, joka hänellä oli ollut toipumisestaan saakka. Jaatisen omaelämänkerrallinen sarjakuva - ja esikoistaidenäyttely on parhaillaan auki Galleria Kajasteessa. Myös siinä on hyväntekeväisyystarkoitus, sillä näyttelyssä julkaistu sarjakuva on tarkoitus viedä neurologisille osastoille ympäri maailmaa.

– Aivopotilaita ei varsinaisesti kannusteta tavoittelemaan unelmiaan. Siksi tämä on minulle tärkeää ja toivon, että viestini ja tarinani tavoittaa heidät. Toivon voivani luoda toivoa.

Jaatisen viimeinen kontrollijakso päättyi hiljattain ja nainen julistettiin täysin terveeksi. Kokemus opetti hänen mukaansa uusia arvoja.

– Minulle riittää nykyään, että pystyn luomaan, ilmaisemaan ja elän. Ne olivat innoittajia kuntoutuksessani ja niiden volyymi kasvaa päivä päivältä edelleen.

– Aion jatkaa taiteen tekemistä myös näyttelyn jälkeen. Tavoitteeni on olla Suomen seuraava Tove Jansson. Eli varokaa vaan, täältä tullaan, Äni Jaatinen nauraa.