Luotsiveneet remonttiin ennen kevättä – Finnpilot: Ääritilanteissa evakuointikin mahdollista

Luotsiveneeseen L242 eli Kewatec Pilot 1500:n tehdään muutoksia. Vene on 15,4 metriä pitkä ja 5,1 metriä leveä. Finnpilot still-kuvamateriaalia

Tanja Kuisma

Finnpilot aikoo korjata luotsiveneensä sellaisiksi, että niistä on mahdollista poistua jopa ääritilanteissa.

Onnettomuustutkintakeskus totesi tutkimuksissaan Porvoon Emäsalon edustalla uponneen L242:n veneenä sääntöjenmukaiseksi, mutta nosti esiin tarpeen kehittää evakuointireittejä. Samaan johtopäätökseen on päätynyt onnettomuuden jälkeen myös Finnpilot Pilotage Oy.

Kuljetusjohtaja Aki Marjasvaaran mukaan muutostarve koskee oman venekaluston lisäksi laajasti myös muuta työvenekalustoa. Luotsiyhtiö on suunnitellut nopeissa veneissä tarvittavat tekniset muutokset veneen valmistajan ja henkilöstön kanssa.

–Kyse on useista pienemmistä teknisistä muutoksista, joilla haluamme sulkea pois mahdollisuuden vastaavan onnettomuuden toteutumisesta. Tärkein evakuoitumista kehittävä muutos on kummallekin hytin sivulle tehtävä evakuointiluukku. Se mahdollistaa evakuoinnin jopa ääritilanteessa, jossa vene on kaatunut.

Marjasvaaran mukaan muutokset tehdään ennen keväällä tapahtuvaa nopeiden veneiden käyttöönottoa.

Onnettomuuden kohteena olleen tyypin veneet on tällä hetkellä talvitelakoitu kuten kaikki nopeat luotsiveneet.

Onnettomuudessa 8.12. upposi luotsivene, jonka mukana menehtyi kaksi henkilöä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut