Vuokratyövoiman kysynnässä raju kasvu – myös muut talousmittarit sojottavat ylös

Matkailualan työvoimatarve selittää työn kysynnän kasvua myös pohjoisessa Suomessa. Kuvituskuva. Arkisto

Tanja Kuisma

Työntekijämäärät ovat vahvassa kasvussa, kertoo Ilmarisen suhdanneindeksi, mikä heijastelee Suomen talouden hyvää kehitystä.

Seurantaryhmän työntekijämäärät kasvoivat marraskuussa 7,4 prosenttia edellisvuodesta.

Indeksi kuvaa muutosta seurantaryhmän työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.

–Työntekijämäärien kasvu jatkui vahvana. Kasvu ei keskittynyt pelkästään pääkaupunkiseudulle, vaan esimerkiksi Pohjois-Suomessa nähtiin kovia lukuja, Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander kommentoi.

Erityisen voimakasta kasvu oli henkilöstövuokrausalalla, jossa seurantaryhmän työntekijämäärät kasvoivat peräti 14,6 prosenttia edellisvuodesta. Talvella pohjoisessa on matkailualalla kysyntää sesonkityöntekijöille.

Hyvä vire jatkui myös rakentamisessa. Rakentamisen työntekijämäärät kasvoivat marraskuussa 6,4 prosenttia edellisvuodesta.

Satama-alalla marraskuu oli neljäs peräkkäinen positiivinen kuukausi.

Eläkevakuutusyhtiö Etera on julkaissut suhdanneindeksiä vuodesta 2013 lähtien. Ilmarinen ja Etera yhdistyivät vuoden 2018 alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  2. Painajaismainen moka oikeustieteellisen pääsykokeessa – Yle: Voi viedä opiskelupaikan jo hyväksytyiltä
  3. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  4. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista
  5. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  6. Barbi-tv-gladiaattori iloitsee, kun nuoret naiset treenaavat: ”Itse aion kisata jotain jossain aina”
  7. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  8. Liito-oravat saavat väistyä raidejokerin tieltä – Ely-keskus myönsi poikkeusluvan
  9. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  10. T24: Lokakuussa Tallinnassa voi seurata huippukokkien työskentelyä lähietäisyydeltä, kun kaupungissa järjestetään Bocuse d'Orin Euroopan osakilpailu
  11. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  12. T24: Itä-Virumaa houkuttelee matkailijoita tänä kesänä uusilla nähtävyyksillä
  13. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  14. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  15. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  2. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  3. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  4. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  5. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  6. Kallioon avataan panimo ja ravintola, josta voi ostaa mukaan jopa 12-prosenttista olutta – "Unelmiemme täyttymys!"
  7. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  8. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  9. Epäonni Triplassa jatkuu: Asiakkaat joutuivat pulaan lukkojen jumiuduttua - "Olemme hyvin pahoillamme"
  10. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa
  11. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  12. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  13. T24: Keksijä Janne Käpylehto on reissannut Tallinnaan, vaikka minkälaisella kulkupelillä – Tänä vuonna vuorossa oli aurinkosähkökäyttöinen vene
  14. Helsingissä isketään sitkeän vieraslajin kimppuun – Myös citykanit saavat vuosittain kyytiä
  15. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.