Suomalainen burgerketju hurjana: Jopa 30 uutta ravintolaa tänä vuonna

Suomalainen pikaruokaketju Hesburger ei ole säikähtänyt alan koventunutta kilpailua. Ketju kertoi tiistaina menestyksekkäästä viime vuodestaan ja suunnitelmista avata kymmeniä uusia pikaruokapaikkoja.

Suomessa Hesburger-ketjun myynti ylsi viime vuonna 218 miljoonaan euroon, mikä oli 3 prosenttia edellisvuotta enemmän.

– Hesburgerin asema Suomen pikaruokamarkkinoilla on stabiili. Alati koveneva kilpailu asettaa yhä korkeampia vaatimuksia asiakaspalvelulle, ja siinä henkilöstömme on onnistunut hyvin, toteaa Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti tiedotteessa.

Ulkomailla ketju kasvoi sitäkin nopeammin. Koko ketjun verollinen myynti oli 304 miljoonaan euroa, ja kasvua edellisvuodesta kertyi 7 prosenttia. Myynnissä puhkaistiin ensi kertaa 300 miljoonan euron raja.

Hesburgerin tavoitteena on kasvaa tänä vuonna sekä Suomessa että ulkomailla.

Vuoden 2016 lopussa Hesburger rantautui Bulgariaan, jossa on nyt jo kuusi ravintolaa. Vuonna 2017 avattiin Hesburger-ravintola myös Valko-Venäjällä. Kaikkiaan Hesburger-ravintoloita löytyy nyt jo yhdeksästä eri maasta.

Hesburgerilla on Suomessa nyt 270 ja ulkomailla 186 ravintolaa.

– Tavoitteenamme on avata tänä vuonna yli 30 uutta ravintolaa Suomessa ja ulkomailla, Vuoti toteaa.

Ketjun palveluksessa työskentelee yli 6 700 ihmistä.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Mainos: Suomen luontokeskus Haltia

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut