Kuvat: Länsimetrossa totaalinen ruuhka – "Ihan sumpussa ollaan, seisomapaikka heti lähtöasemalta"

Metrossa koettiin tuntuva aamuruuhka, joka johtui turvalaitehäiriöstä Kalasataman itäpuolella. Espoossa metrojunassa näytti aamulla näin täyteläiseltä. Lukijan kuva

Mikko Välimaa

Länsimetron matkustajien pelot kävivät toteen maanantaiaamuna Espoossa, kun uusi metrolinja joutui ensi kertaa todelliseen testiin.

Metron lähtöasema Matinkylässä oli kello kahdeksan jälkeen ruuhkautunut. Ihmiset pakkautuivat lähtölaiturille kello 8.15 odottamaan myöhässä kulkenutta junaa.

Kun metro saapui laiturille, tuli vaunuihin todella ahdasta.

– Ihan sumpussa olen. Jouduin seisomapaikalle heti lähtöasemalta, kertoi Kirkkonummelta Helsinkiin matkalla ollut työmatkalainen.

Suuren ruuhkan takia hän ei pystynyt kertomaan, kuinka moni lähtöasemalla Matinkylässä junaa odottanut ei mahtunut kyytiin.

– Miltään muuta asemalta ei mahtunut nousemaan junaan. Ensimmäiset jäivät pois Aalto-ylipiston asemalla, nainen kertoi.

Lauttasaaren kohdalla metro oli edelleen hyvin ruuhkainen. Nainen arveli, että ensimmäinen työmatka metrolla jäi nyt ainakin vähäksi aikaa myös viimeiseksi.

– Eiköhän tämä ole nyt nähty.

Nainenoli osannut varautua ruuhkaan ennakolta. Pieni yllätys oli se, että liityntäliikenteen bussissa Kirkkonummelta Matinkylään oli vain kourallinen matkustajia.

Nainen arvioikin, että moni Helsinkiin suuntaava työmatkalainen ei uskaltautunut maantaina junan ja metron yhdistelmään. Se saattoi olla helpotus metrolle, joka ruuhkautui muutoinkin.

HSL:n mukaan metron aamuruuhka johtui laitevioista, lue jatkojuttu tästä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  2. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  3. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  4. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  5. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  10. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  11. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  12. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  13. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  2. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  3. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  4. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  7. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  8. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  9. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  10. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  11. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  12. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  13. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  14. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  15. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.