Äidiksi ja isäksi ilman parisuhdetta: uusi tosi-tv-sarja nostatti kohun – Nämä asiat kumppanuusvanhemman pitäisi ottaa huomioon

Nelosen suunnittelema uutuusarja kumppanuusvanhemmista, eli henkilöistä, jotka ryhtyvät vanhemmiksi yhteisellä sopimuksella ilman parisuhdetta, on nostattanut kohun.

Sateenkaariperheet ry:n mukaan kumppanuusvanhemmuus on kuitenkin sateenkaariperheissä tuttua jo pitkältä ajalta.

–Kumppanuusvanhemmuudesta puhutaan kun lapsen vanhemmuutta jaetaan ilman, että ollaan parisuhteessa keskenään. Lapsi asuu tällöin useimmiten kahdessa eri kodissa alusta lähtien, yhdistys kertoo tiedotteessa.

Niin sanotuiksi apilaperheiksi puolestaan kutsutaan perheitä, jossa lapsella on useampia vanhempia: esimerkiksi, kun mies- ja naispari hankkivat yhteisen lapsen. Apilaperheet ovat yhdistyksen mukaan miespareille ja hbt-miehille yleisin tapa lapsiperheellistyä Suomessa.

Sateenkaariperheiden yhdistys toteaa, että monipuolista ja asiallista tietoa tarvitaan, kun kumppanuus- tai apilaperhevanhemmuutta ryhdytään harkitsemaan.

Yhdistys listaa sivuillaan asioita, joita hyvä ottaa huomioon ennen perheen perustamista, ja mitkä ovat kumppanuusvanhemmuuden koetinkivet.

Ennen vanhemmaksi ryhtymistä osapuolet voivat solmia esimerkiksi aiesopimuksen.

–Aiesopimus on siviilioikeudellisesti sitova, vaikka esimerkiksi lapsen tapaamisoikeuden toimeenpanevan viranomaisen osalta aiesopimus ei ole "voimaanpantavissa", toisin sanoen aiesopimuksen nojalla ei viranomaiset hae lasta tapaamisiin. Aiesopimuksen sisällöt ovatkin usein periaatteellisempia ja tarkoitettu paremminkin ennalta ehkäisemään ongelmia kuin ratkaisemaan niitä juridisesti, yhdistys kertoo sivuillaan.

Yhdistys muistuttaa myös, että esimerkiksi apilaperheiden tilanteissa käräjäoikeudet harvemmin vahvistavat lapselle useampaa kuin kahta virallista huoltajaa.

Yhdistys tarjoaa perhevalmennusta, tietoa, neuvontaa ja tukea kaikille kumppanuus- tai apilaperhevanhemmuutta pohtiville. Perhesuhdekeskus tarjoaa apilaperheille myös lyhytaikaista psykososiaalista tukea erityisen hankalissa perhetilanteissa.

Sateenkaariperheet ry:n toiminta rahoitetaan suurimmalta osaltaan Veikkauksen tuotoilla.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut