Paperittomien määrä voi tuplaantua kevääseen mennessä – USU: "Potentiaalia on"

Paperittomien määrä voi lisääntyä Suomessa. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Jukka Hämäläinen

Laittomasti Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden määrä voi jopa tuplaantua kevääseen mennessä, kertoo Uutissuomalainen.

–Potentiaalia laittoman maassaolon lisääntymiseen on. On mahdollista, että turvapaikkaprosessin kautta tulee vielä useita tuhansia uusia laittomasti maassa olevia, sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Pekka Nuutinen

Myös Pakolaisneuvonta ry:n vs. toiminnanjohtaja Pia Lindfors uskoo, että paperittomien määrä kasvaa.

–Tämä on puhtaasti laskennallista, mutta hallinto-oikeuksissa olevien valitusten perusteella paperittomien määrä voi kasvaa tuhansilla. On hyvinkin mahdollista, että niin käy, koska mikään ei viittaa siihen, että nämä ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti.

Paperittomien odotetaan jäävän Helsinkiin, joka on laajentamassaheille annettavia sosiaali- ja terveydenhoitopalveluita.

MigrinNuutinen arvioi, että keväällä voi olla käsillä "jonkinlainen yhteiskunnallinen ongelma".

– Kyllä siitä jonkinasteinen yhteiskunnallinen asia voi tulla, myöntää Nuutinen USU:lle.

Hän on huolissaan etenkin irakilaisista, jotka ovat suurin päätöksistä valittanut ryhmä. Paperittomia uhkaavatharmaan talouden pimeät työmarkkinat, rikollisuus sekä hyväksikäyttö.

Paperittomien määrästä on Suomessa esitetty suuresti poikkeavia arvioita. Paperittomia auttanut aktivisti-tutkija Mervi Leppäkorpi arvioi Ylen mukaan jo vuonna 2011, että paperittomia voisi olla Suomessa jopa 10 000.

Vuonna 2012 STT:n uutisessa asiantuntija-arvioksi annettiin enimmillään noin 4000–5000.

Kun Helsingin kaupunki päätti paperittomien palveluiden laajentamisesta tänä syksynä, käytettiin pohjana sisäministeriön uusinta arviota, jonka mukaan paperittomia on Suomessa 1000–2000.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on kadonnut Suomen viranomaisilta yli 6 000.Heistä suurimman osan uskotaan lähteneen Suomesta, ja satoja ollaan palauttamassa takaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  2. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  3. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  6. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  7. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  8. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  9. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  10. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  11. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  12. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  13. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  14. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät
  15. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  6. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  9. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  10. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  11. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  12. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  13. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  14. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  15. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.