Bussien tehoratsioissa paljastui turvariskejä: näihin rikkeisiin kuljettajat syyllistyivät

Jari Pietiläinen

Poliisi valvoi Helsingissä 11.–17. joulukuuta tehostetusti joukkoliikenteen kuljettajia. Tehovalvontaviikolla pysäytettiin eri puolilla kaupunkia yhteensä 172 linja-autoa – erityisenä valvontakohteena oli mobiililaitteiden käyttö ajon aikana.

– Poliisi sakotti kymmentä linja-autonkuljettajaa matkapuhelimen käyttämisestä ajon aikana. Kokonaisuudessaan linja-autonkuljettajat noudattivat lakia kuitenkin hyvin. Esimerkiksi punaisia päin ajamisesta heitä ei jäänyt kiinni, sanoo Helsingin poliisilaitoksen komisario Anne Hiltunen

Joukkoliikenteen kuljettajilla on isot ajoneuvot ja kyydissä matkustajia.

– Heillä on omasta turvallisuudestaan huolehtimisen lisäksi iso vastuu sekä matkustajien että muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta. Siksi heidän ajokäyttäytymisensä on erityisen tärkeää, Hiltunen muistuttaa.

Sekä poliisi että HSL ovat saaneet paljon palautetta joukkoliikenteen kuljettajien ajotavoista, minkä takia poliisi päätti järjestää tehovalvonnan.

– Saimme kansalaisilta jo valvonnan aikana poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta esimerkiksi bussipysäkeillä. Matkustajat eivät hermostuneet pienistä viivästyksistä, vaan valvontaan suhtauduttiin hyvin myönteisesti, Hiltunen sanoo.

Poliisi puhallutti kaikki 172 pysäytettyä linja-autonkuljettajaa. Lisäksi kaikilta tarkastettiin ajokortit ja muilta kuin Suomen kansalaisilta maassaolon edellytykset ja työnteko-oikeudet. Joukkoliikenteen kuljettajien lisäksi poliisi valvoi myös muita liikenteessä olleita.

– Linja-autonkuljettajien paperiasiat olivat kunnossa, mutta muiden kuin joukkoliikenteen kuljettajien joukosta paljastui muutama ulkomaalaisrikkomus, sanoo Helsingin poliisilaitoksen komisario Heli Aaltonen

Useita kuljettajia sakotettiin mobiililaitteiden käytöstä ajon aikana ja punaisia päin ajamisesta, ja kahta epäillään rattijuopumuksesta.

Lisäksi poliisi sai kiinni kuusi etsintäkuulutettua. Haaviin jäi myös yksi anastettu ajoneuvo ja yksi väärennetty ajokortti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  2. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  3. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  4. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  5. Linnanmäki avautuu ensi viikolla
  6. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  7. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  12. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  13. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  14. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  15. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  4. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  5. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  6. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  7. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  8. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  11. Laajasalon bulevardin rakentaminen alkaa jo tänä vuonna – tulee aikanaan jatkumaan Herttoniemeen saakka
  12. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  13. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  14. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  15. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.