K-Citymarket-kauppias olutpäätöksestä: Tämä tulee olemaan A-oluen hintahaarukka

K-Citymarket Jumbon kauppias Matti Himberg sanoo, että alkoholilakiuudistus parantaa oleellisesti pienpanimoiden kilpailuasemaa. Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Vantaan Jumbon K-Citymarketin kauppias Matti Himberg sanoo, että nelosoluiden ja muiden vahvempien juomien tuleminen ruokakauppoihin ensi vuonna ei ole mikään "maailman suurin asia".

–Se on kuitenkin selvää, että pienpanimoiden kilpailuasema paranee oleellisesti. Pienpanimoilla on paljon yli 5-prosenttisia oluita ja nyt niitä saadaan myytäväksi myös ruokakauppoihin, Himberg sanoo.

Pienpanimoiden kilpailuasema paranee oleellisesti."

Olutharrastajat saavat siis aiempaa paremman valikoiman oluita ruokakauppoihin – ennen monen oluen perässä on pitänyt mennä Alkoon.

–En usko että nelosoluen myynti noin muuten tulee olemaan kovin suurta verrattuna kolmosoluen myyntiin. Veikkaan, että kolmosolut tulee säilyttämään asemansa. Ostamme nelosolutta myyntiin sen verran kuin asiakkaat sitä ostavat. Otetaan rauhallisesti asian kanssa.

Halvimmillaan 0,33 litran kolmosoluttölkin saa Jumbon K-Citymarketista 82 sentillä (sisältäen pantin).

–Veikkaan, että nelosoluttölkin hinta voisi asettua meillä johonkin 1,30–1,50 euron haarukkaan. Mutta hintaan vaikuttaa vielä alkoholiveron korotus.

Uuden olutvalikoiman muokkaamisessa tulee Himbergin mielestä olemaan työtä.

–Mitä saadaan mahtumaan hyllyyn ja mitä mahdollisesti poistetaan valikoimista.

Se, että ruokakaupasta saa myös "aitoa" lonkeroa, voi Himbergin arvion mukaan nostaa lonkeron myyntiä.

Ei tästä mitään valtavaa muutosta tule."

S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu ei usko, että vahvat oluet syrjäyttäisivät suomalaisten nykyisin suosiman 4,7 prosentin vahvuisen keskioluen.

–Ei tästä mitään valtavaa muutosta tule. Suuri osa asiakkaista tulee jatkossakin ostamaan miedompia oluita.

Tähän vaikuttaa Alarodun mukaan ennen muuta verotus. Vahvoja oluita verotetaan ankarammin kuin mietoja, ja se nostaa myös niiden ulosmyyntihintaa.

Alarotu ei halua etukäteen arvioida, millaiseksi 5,5 prosentin vahvuisen oluttölkin hinta kaupassa muodostuu.

Alarotu uskoo myös, että uudistuksen myötä oluiden perinteinen vahvuusjaottelu vähitellen häviää, tai liudentuu.

–Oluita voidaan nyt valmistaa entistä paremmin käymistyypin ja optimimaun mukaan. Hyllyyn tulee silloin eri vahvuisia oluita, jotka voivat olla vahvuudeltaan 4,7 ja 5,5 prosentin väliltä.

Juttua muokattu 15.12.2017 kello 13.30: Vaihdettu ensimmäisen kappaleen sana "maaliskuussa" sanaan "vuonna".

Lue myös: Nelosolut tulee ruokakauppoihin! Päätös tiukan äänestyksen takana

Vahvempia juomia ruokakauppoihin

Eduskunta äänesti alkoholilain kokonaisuudistuksesta 15. joulukuuta.

Valtaosa kansanedustajista äänesti hallituksen esityksen eli 5,5 prosenttirajan puolesta.

Ratkaisevassa äänestyksessä eduskunta kallistui vahvempien alkoholijuomien kannalle äänin 98-94.

Päivittäistavarakaupoista saa siis ensi vuoden alusta alkaen entistä vahvempia alkoholijuomia.

Juttua muokattu16.12.2017 kello 0.21: Muutettu "ensi maaliskuun" muotoon "ensi vuoden."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  2. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  3. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  4. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  5. Linnanmäki avautuu ensi viikolla
  6. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  7. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  12. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  13. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  14. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  15. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  4. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  5. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  6. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  7. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  8. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  9. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  10. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  11. Laajasalon bulevardin rakentaminen alkaa jo tänä vuonna – tulee aikanaan jatkumaan Herttoniemeen saakka
  12. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  13. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  14. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  15. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.