Neuvostoliittolaista Maailman rauha -patsasta uhkaa häätö Hakaniemessä – ruma mutta rakastettu

Maailman rauha -patsas on Moskovan lahja Helsingille. Sauvo Jylhä

Jukka Hämäläinen

Hakaniemenrannan uudistukset johtavat todennäköisesti Maailman rauha -patsaan siirtämiseen.

Nykyisellä paikallaan patsas jäisi ahtaalle uuden hotellin ja Kruunusilloille kulkevan pikaraitiotien väliin.

Rantaremontti tarjoaa Helsingille oivan tilaisuuden siirtää kiistelty patsas ”jonnekin muualle”.

Sosialistista realismia edustavan patsaan lahjoitti Moskovan kaupunki. Maailman rauha on yksi kopioista, joita levitettiin lukuisiin Neuvostoliiton kaupunkeihin. Helsingin kappale on tiettävästi ainut Neuvostoliiton ulkopuolelle pystytetty.

Ideoita uudesta paikasta otetaan vastaan.”

Patsas julkistettiin tammikuussa 1990 vain pari kuukautta Berliinin muurin murtumisen jälkeen, ja Neuvostoliittokin lakkasi virallisesta olemasta vuonna 1991.

Oleg Kirjuhinin veistämä patsas on herättänyt monenlaisia mielipiteitä. Vuonna 2008 se valittiin sanomalehtien äänestyksissä sekä kolmanneksi rumimmaksi että kolmanneksi rakastetuimmaksi helsinkiläiseksi patsaaksi.

Vuonna 1991 patsas tervattiin ja peitettiin höyheniin. Asialla olivat Wikipedian mukaan oikeustieteen ylioppilas Mikael Jungner, valtiotieteiden ylioppilas Jari Kajas ja lääketieteen ylioppilas Sara Hirvelä

Vuonna 2010 patsas yritettiin räjäyttää kaasupullolla.

Maailman rauhan kohtaloon viitataan Hakaniemeen tulevan uuden hotellin suunnitelmien yhteydessä. Asiakirjoissa todetaan, että alueen taideteosten ja patsaiden uusista sijoituspaikoista neuvotellaan taidemuseon kanssa.

–Ideoita uudesta paikasta otetaan vastaan, sanoo Hakaniemenrannan suunnittelusta vastaava kaupungin arkkitehti Perttu Pulkka

Maailman rauha ei varsinaisesti sijaitse hotellityömaan alla, mutta sen kohtaloon vaikuttaa samoihin aikoihin käynnistyvä koko Hakaniemenrannan muutos.

Siihen kuuluu Kruunuvuorenrantaan menevä pikaraitiotie, Hakaniemensillan uusiminen ja mittava asuntojen rakentaminen rantakaistaleelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  2. Kirjastosta voi lainata nyt myös kuntoiluvälineitä kotiovelle – näillä alueilla pyörälähetti palvelee
  3. Triplan parjattu 0,40 e/h -palvelu otettiin vihdoin käyttöön – "Meillä oli teknisiä haasteita"
  4. Radio Suomipopin suosikkijuontaja haastatteli Antti Tuiskua ja Mikael Gabrielia vanhempiensa vaatehuoneessa – "En kysynyt äitiltä ja iskältä lupaa"
  5. Kännykkävarkaiden piinaamalle Sompasaunalla rakennettiin turvalokerot – "Ei ole pyhää edes sauna"
  6. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  7. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  8. T24: Open House Tallinna avaa Viron pääkaupungin suljetut rakennukset yleisölle ensi viikonloppuna
  9. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  10. Jäkälätie Tapanilassa pysyy kiinni kerrottua pidempään
  11. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  12. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä
  13. Leikkipuiston toiminta jatkuu peruskorjauksesta huolimatta
  14. Kallion kirkossa järjestetään jälleen hääyö – tarjolla ilmaiset juhlaherkut
  15. Mitä maksaa lyhyt taksikyyti Helsingin suosikkiterassille? – vertailu paljasti jopa 9 euron hintaeron

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Häirikkö piinasi naapureita vuosia ja lopulta asunnon valtasi liekkimeri – Laura jäi loukkuun kerrostalon ylimpään kerrokseen: "Tiesin, että jotain tällaista tulee tapahtumaan"
  2. Täystyrmäys Kaivopuiston huviajelun estäville betoniporsaille – tämän liikennemerkin merkitystä ei ymmärretä Helsingissä
  3. Mitä maksaa lyhyt taksikyyti Helsingin suosikkiterassille? – vertailu paljasti jopa 9 euron hintaeron
  4. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  5. T24: Katutyöt toivat Tallinnassa päivänvaloon arvokkaita arkeologisia löytöjä
  6. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  7. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  8. Triplan parjattu 0,40 e/h -palvelu otettiin vihdoin käyttöön – "Meillä oli teknisiä haasteita"
  9. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  10. Kännykkävarkaiden piinaamalle Sompasaunalla rakennettiin turvalokerot – "Ei ole pyhää edes sauna"
  11. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  12. T24: THL tiedottaa: Risteilylaivoilla on todettu useita koronavirustapauksia
  13. Radio Suomipopin suosikkijuontaja haastatteli Antti Tuiskua ja Mikael Gabrielia vanhempiensa vaatehuoneessa – "En kysynyt äitiltä ja iskältä lupaa"
  14. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  15. Kumpulan maauimalaan myydään nyt 5 euron erikoislippuja – oikeuttaa jonon ohitukseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.