Leipäjonossa nyt koirat ja kissat – "Avun tarpeen suuruus oli järkytys"

Lemmikkien leipäjono -tapahtuma järjestetään Hakaniementorilla. Tapahtumassa jaetaan maksutta koiran- ja kissanruokaa vähävaraisille lemmikinomistajille. Minna Rossi

Jussi Vehkasalo

Eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescue järjestää Lemmikkien leipäjono -tapahtuman Hakaniementorilla Helsingissä nyt jo toisen kerran.

Tapahtumassa jaetaan maksutta koiran- ja kissanruokaa vähävaraisille lemmikinomistajille3. joulukuuta kello 11–14.

–Meille tulee säännöllisesti avunpyyntöjä taloudellisissa vaikeuksissa olevilta lemmikkien omistajilta, kertoo tapahtuman koordinaattori Roosa Partanen Rekku Rescuesta.

– Avun tarpeen suuruus viime vuoden tapahtumassa oli kuitenkin järkytys enkä usko, että apua tarvitsevien määrä olisi ainakaan vähentynyt.

Usein lemmikille ostetaan ruokaa ennen kuin itselle."

Viime vuoden tapahtumassa ruokaa lemmikeilleen haki yli 250 ihmistä.

Tänä vuonna vähintään kaksi tuotetta sisältäviä ruokapaketteja riittää noin 600 tarvitsijalle.

Paikalla on myös EasyVetin eläinambulanssi, jossa on mahdollisuus rokottaa ja mikrosiruttaa lemmikkinsä edulliseen hintaan.

Rekku Rescuen kokemuksen mukaan suurin osa ihmisistä pyrkii huolehtimaan eläimistään mahdollisimman hyvin vaikeassakin elämäntilanteessa.

–Usein lemmikille ostetaan ruokaa ennen kuin itselle, Partanen jatkaa.

Tapahtumalla yhdistys haluaa omalta osaltaan tuoda hiukan jouluiloa ihmisten ja heidän lemmikkiensä elämään.

Samaan aikaan Helsingin tapahtuman kanssa pidetään Lemmikkien leipäjono myös Kiikoisissa Sastamalassa.

Sen järjestää Rekku Rescuen yhteistyökumppani Kiikoisten löytöeläinpalvelu.

Tapahtumissa jaettavat koiran- ja kissanruuat ja tarvikkeet on saatu lahjoituksena yrityksiltä sekä myös esimerkiksi Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä. Tapahtumaa ovat tukeneet myös Eläinten koulukuvaus sekä useat yksityishenkilöt lahjoituksilla.

Rekku Rescue

Vuonna 2002 perustettu eläinsuojeluyhdistys, joka toimii Suomessa ja Virossa kissojen ja koirien auttamiseksi.

Yhdistys etsii kodittomille eläimille koteja ja tekee ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä muun muassa järjestämällä kissojen leikkauskampanjoita sekä tiedottamalla eläinten asemaan ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Viime vuonna Rekku Rescuen avulla sai kodin yhteensä 170 kissaa ja 55 koiraa. Kaikki yhdistyksessä toimivat ovat palkattomia vapaaehtoisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  4. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  7. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  10. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  11. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  12. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  13. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  14. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  15. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.