MUSIIKKI 18-vuotias räppäri löi läpi ensimmäisellä koskaanjulkaisemallaan biisillä.
Rap-artisti Cledoksella on lyhyellä urallaan ollut melko ilmiömäinen onnistumisprosentti.
Hänen ensimmäinen koskaan tekemänsä kappale, miehen mukaan kavereiden kanssa huvikseen kyhätty Töis, saavutti Youtubessa yli 100 000 katsojaa kymmenessä päivässä. Kappaleen menestyksen myötä levy-yhtiöt alkoivat taistella miehestä ja lopulta hän valitsi JVG:n luotsaaman PME Recordsin.
–Mietin vähän aikaa, että en menisi millekään levy-yhtiölle. Mietin asiaa tarkkaan, ja kun PME osoitti kiinnostusta, homma oli selvä. Se on kovin levy-yhtiö, jolla on kovimmat artistit, mies toteaa itsevarmasti.
Ja on itsevarmuuteen syytäkin, sillä Cledoksen kultainen kosketus ei kadonnut mihinkään levy-yhtiön myötä. Hän julkaisi 9. marraskuuta kuuden kappaleen debyytti-EP:nsä, jonka kappaleista kolme nousi suoraan Spotifyn 50 kuunnelluimman kappaleen joukkoon.
Instagramissa artistin seuraajat ovat nousseet vain muutamassa kuukaudessa 4000seuraajasta jo reiluun 13 000 seuraajaan.
–En tarkalleen tiedä, miten jengi on löytänyt minut näin nopeasti. Ehkä musassani oli jotain uutta ja tuoretta. Jotain, mille oli tarvetta, Cledos pohtii rakettimaista nousuaan.
Miehen meriittilista täydentyi 17. marraskuuta ensimmäisellä ulkomaankeikalla, sillä hänet kutsuttiin esiintymään Venäjälle moskovalaiseen yökerhoon.
–Yksi Suomessa asuva venäläinen tyyppi oli nähnyt minut ja digannut meiningistä. Hän halusi minut alunperin mainostamaan tuotteitaan. Kun hän kuuli musiikkiani, hän järkkäsi keikan.
Tässä vaiheessa lienee hyvä vähän jarruttaa ja kerrata, että mikä ihmeen Cledos. Kyseessä on 18-vuotias monilahjakkuus, joka on paljasjalkainen helsinkiläinen ja asuu tällä hetkellä Vuosaaressa.
Hän on aktiivinen skeittaaja ja harrastanut 13 vuotta Taekwondoa, jossa miehellä on myös musta vyö.
Kuten nuoret yhä enenevässä määrin, Cledos on täysin raitis ja päihteetön.
–Se on kaveriporukassani hirveän yleistä. Meidän bileissä ei olla humalassa. En myöskään tykkää käydä klubeilla, ellei sitten ole jokin hyvä keikka menossa.
Kaveriporukka on Cledokselle muutenkin kaikki kaikessa. Jopa niin paljon, että mies haluaa varmistaa haastattelutilanteessa, että myös heidän nimensä ja toimenkuvansa tulevat esiin.
–Theo ja Essu ovat minun lisäkseni räppäreitä, Aaron vastaa kaikesta luovasta, Samuel kuvaa ja Nooalta ja Jidelta tulee aina hyviä ideoita, hän luettelee.
–Se on mulle tärkeä porukka, joka kannustaa aina olemaan luova. Porukassamme erikoisiakaan ideoita ei tyrmätä, Cledos fiilistelee.