Epäonniset dyykkaajat penkovat roskalavaa – "Tartuntavaara"-lappua eivät kaikki huomaa

ASUMINEN Pitäjänmäessä lähialueen asukkaat pelkäävät, että asumisyksikön eteen tuodulta roskalavalta leviää luteita.

Pitäjänmäessä Pelastusarmeijan asumisyksikön edessä oleva avoinainen roskalava huolettaa asukkaita. Talossa on aikaisemmin havaittu luteita. Lukijan kuva

Sanna Jompero

Pelastusarmeijan asumisyksikön edessä sijaitseva roskalava on saanut lähialueen asukkailta rajua kritiikkiä Pitäjänmäessä.

Keskustelua on käyty erityisesti Pitäjänmäki kierrättää –Facebook-ryhmässä, jossa ihmetellään, miksi talon pihalla on toistuvasti nähty puutteellisesti merkitty ja suojaamaton jätelava. Talossa on aiemmin havaittu luteita.

Tämän viikon alussa talon eteen tuodulla lavalla nähtiin jälleen ihmisiä dyykkaamassa tavaroita. Lähialueen asukkaita huolettaa erityisesti se, että lavalla mahdollisesti olevat luteet pääsevät leviämään.

– Kyllä siellä ainakin eilen oli porukkaa taas dyykkaamassa. Vaikuttaa puolitiehen jätetyltä torjunnalta. Pitäisi vähän paremmin hoitaa nämä asiat, toteaa naapuritalossa asuva Camilla Lajunen ja viittaa suljettuun lavaan.

Lavan toisessa päässä on ollut ötökkä-kuvin varustettu lappu, jossa lukee Tartuntavaara

Talon edessä on nähty aikaisemmin vastaavanlaisia lavoja, joiden sisältöä ohikulkijoiden on nähty penkovan. Lajusta huolestuttaa, että lavalle saattaa eksyä myös lapsia, joiden vaatteissa luteet voisivat kantautua koteihin.

Asumisyksiköstä vastaavan yksikön johtajan Leena Haapa-ahon mukaan lavalla ei ole luteita.

– Ei ainakaan tällä hetkellä.

Haapa-aho myöntää, että luteita yksikön asunnoissa on ollut, viimeksi joitakin viikkoja sitten.

Alkuviikolla paikalle tuotu lava haettiin pois torstaina. Roskalavat ovat tuttu näky talon pihalla. Lavoille lastataan esimerkiksi talon kuolleiden asukkaiden huonekaluja.

– Meillä käydään myös säännöllisin väliajoin tarkastamassa asuntoja, koska tiedämme, että luteet ovat haasteellisia ja niiden poishävittäminen ei ole yksinkertainen asia.

Tuholaistorjuntafirma vierailee asunnoissa tarvittaessa.

– Jos vähänkään epäilemme, että luteita olisi, Rentokil tulee tekemään tarkistuksen. Reagoimme ennemmin yli kuin ali, Haapa-aho kuvailee.

Lähialueen asukkaat ovat ihmetelleet myös sitä, miksi lavat eivät voi olla suljettuja. Se estäisi dyykkaamisen. Onko kantta lavan päälle harkittu?

– Ei ole harkittu. Toki asiaa pitää harkita, jos ihmiset kaikista varoituksista huolimatta käyvät dyykkaamassa tavaroita. Siellä on varoituslaput kyljessä. Ihmettelen, jos varoituksista huolimatta joku menee sinne penkomaan tavaroita, Haapa-aho kuittaa.

Pitäjänmäen asumispalveluyksikön talot ovat valmistuneet vuonna 2011.

Pelastusarmeijan asumisyksikkö toimii Asunto ensin -periaatteella. Asunto nähdään lähtökohtana kuntoutumiselle.

Asukkailta ei edellytetä päihteettömyyttä. Asumisyksikön henkilökunnan tehtävänä on tukea ja ohjata asukkaita sekä sosiaalisten että terveydellisten ongelmien ratkaisemisessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut