Saara Aalto edustaa Suomea Euroviisuissa – valittiin ensimmäistä kertaa suoraan

Saara Aalto edustaa Suomea ensi kevään Euroviisuissa. Yle uudisti tälle kaudelle Uuden Musiikin Kilpailua ja euroviisuedustajan valintaa. Yle kutsui Aallon suoraan euroviisuedustajaksi. Monessa Euroopan maassa käytäntö on yleinen, mutta näin tapahtui nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Uuden Musiikin Kilpailussa Aalto esittää kolme hänelle tehtyä kappaletta, joista katsojat ja kansainväliset raadit valitsevat parhaan show’n Euroviisuihin. Valinta tapahtuu suorassa UMK-lähetyksessä Espoon Metro Areenalla 3. maaliskuuta.

Kolme kilpailevaa kappaletta ja niiden musiikkivideot julkaistaan ensi keväänä. Viimeiset kuusi vuotta Yle on toteuttanut euroviisuedustajan etsimisen avoimen UMK-kilpailun kautta. Avoin haku oli käynnissä myös vuoden 2018 Euroviisuihin. Uudistuksen takana on ensisijaisesti tavoite menestyä Euroviisuissa viime vuosia paremmin.

Aalto on aiemmin osallistunut viisukarsintoihin peräti viisi kertaa. Britannian X Factor –kilpailussa viime vuonna toiseksi sijoittunut Aalto on saanut kilpailun myötä paljon myös kansainvälistä huomiota. Kevään 2018 Euroviisut järjestetään Portugalissa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut