Tekoäly oppi jo tappamaan, vaikka sitä ei oltu siihen ohjelmoitu – Tutkija: "Suhtautuminen on ollut kritiikitöntä"

NÄKOKULMA Tutkijan mukaan supertekoälyn riskejä ei oteta todesta. Tekoäly oppi suostuttelemaan, hämäämään ja tappamaan, vaikka ominaisuuksia ei ollut siihen ohjelmoitu.

- Tekoälyn tutkimuskeskuksen voisi perustaa Suomeen, Michael Laakasuo ehdottaa. Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Kognitiotieteen tutkijatohtori, vastaava tutkija Michael Laakasuo esittää, että tekoälyturvallisuuden tutkimukseen perustettaisiin hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin tapainen kansainvälinen projekti.

Viimeistään supertekoälyn syntyminen muuttaa Laakasuon mukaan maailmaa niin paljon, että sen hallintaan varautuminen on välttämätöntä.

Supertekoäly jäljittelee ihmisaivoja. Sillä on käytössään esimerkiksi kaikki Wikipedian tieto ja kaikki maailman kirjallisuus, joka – niin – on jo sähköisenä.

Se on myös salamannopea, väsymätön ja toimii vuorokauden ympäri.

–Tähän asti on ajateltu, että tekoäly tekee sen, mitä se ohjelmoidaan tekemään. Mutta tämä ei pidä paikkaansa, Laakasuo varoittaa.

Viidessä vuodessa on tapahtunut huima kehitys. Nykyisin puhutaan syväoppivista hermoverkoista.

–Niille annetaan tavoite, mutta ne luovat itse alitavoitteet eli keinot, joilla tavoitteet saavutetaan.

Google ja Facebook ovat Laakasuon mukaan joutuneet jo sammuttamaan hermoverkkoarkkitehtuureja, jotka ovat luoneet oman kielen englannin sijaan.

–Googlella on myös tekoäly, joka rökitti ihmiset Atari-pelissä. Se alkoi tappaa virtuaalihahmoja, vaikka sitä ei ollut ohjelmoitu tappamaan.

Reaaliaikaisessa Dota 2 -roolipelissä tekoäly loi väijytyksiä ja oppi pelaamaan niin, ettei itse haavoittunut.

Suhtautuminen tekoälyyn on ollut kritiikitöntä."

Tutkija muistuttaa, että on nähty jo pörssiromahduksia, jotka aiheutuivat useiden tekoälyjen välisistä takaisinkytkennöistä.

–Suhtautuminen tekoälyyn on tähän asti ollut kritiikitöntä. Ihmisten ensimmäinen ajatus on, että "Wau!" Kun riskejä nostaa esille, sitä pidetään turhana pelotteluna.

Tekoälyt ovatkin tähän asti olleet rajattuun käyttöön tarkoitettuja. Nyt maailmalla arvioidaan että yleis- eli supertekoäly syntyy joidenkin kymmenien vuosien sisällä.

–Syntyhetken jälkeen on enää hyvin vähän aikaa reagoida. Mieluummin kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Supertekoälyä kehitellään eri tahoilla. EU:lla on oma projektinsa, internetin aikanaan rahoittaneella Yhdysvaltain asevoimien tutkimuskeskuksella Darpalla, IBM:llä ja Googlella omansa. Kiinan uskotaan kehittävän tekoälyalgoritmeja kansalaistensa valvontaan.

Tekoälyturvallisuuden tutkimuskeskuksen pitäisi olla Laakasuon mielestä ihmiskunnan yhteinen projekti.

Suomessa kukaan ei tutki Laakasuon tiimin lisäksi tekoälyturvallisuutta.

Opiskelijajärjestö Intelligenzian mukaan kognitiotieteen koulutuksen tulevaisuus Helsingin yliopistossa on tällä hetkellä epävarma. Uusia opiskelijoita koulutusohjelmaan ei ole otettu vuoden 2015 jälkeen.

Michael Laakasuo

35-vuotias filosofian tohtori.

Kuuluu Moralities of Intelligent Machines -tutkijaryhmään.

Kiinnostuksen kohteet: robotiikan moraalipsykologia, emootiot ja päätöksenteko sekä ystävyyden tutkimus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  2. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  3. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  4. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  5. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  11. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  12. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  13. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  4. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  10. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  11. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  12. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  13. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.