Vanha tunnelisuunnitelma maksaa helsinkiläisille koko ajan – Hakaniemessä jopa 35 miljoonan lisälasku

Keskustatunneli helpottaisi läpiajoa Helsinginniemellä, mutta kaupungiin päättäjistä ei ole ollut löytynyt yhteistä poliittista tahtoa edistää asiaa. Helsingin uudessa strategiassa keskustatunneli kuitenkin pulpahti jälleen pintaan. Sirpa Repo/Arkisto

Kaisa Paastela

Pelkkä Helsingin alla kulkevan keskustatunnelin varaus maksaa miljoonia, puhumattakaan itse tunnelista, jonka hintalappu pyörisi noin miljardin euron paikkeilla.

Otso Kivekäs (vihr.) esittää kaupunginvaltuuston hyväksymässä toivomusponnessaan keskustatunnelivarauksesta luopumista.

Esimerkiksi Töölönlahdelle ensi vuonna valmistuvan keskustakirjaston rakentamisessa tunnelivaraus aiheutti 2 miljoonan euron lisälaskun. Hakaniemenrantaaaiotaan täydennysrakentaa laajasti ja siellä tunneliin varautuminen maksaisi 35 miljoonaa euroa, vaikka itse tunnelia ei koskaan rakennettaisikaan.

Kaupunkiympäristölautakunta jätti lausuntoehdotuksen ponteen vielä pöydälle tämän viikon kokouksessaan.

Helsingin keskustan läpi kulkeva tunnelisuunnitelma on monilta osin vanhentunut, eikä se ole enää toteuttamiskelpoinen, koska alueella on rakennettu paljon. Kaupungin päätöksenteossa suunnitelmaa ei ole enää 10 vuoteen edistetty.

Tunnelivarauksesta luopuminen kokonaan ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu, sillä valtuuston tänä syksynä hyväksymässä Helsingin strategiassa 2017–2021 on todettu, että maanalaisen kokoojakadun, eli käytännössä keskustatunnelin, edellytykset selvitetään.

Maanalaisen yleiskaavan muutos on Helsingissä vireillä ja keskustatunneli on edelleen kaavamuutoksessa mukana varauksena.

Kaupunkiympäristön toimiala muistuttaa, että Helsinkiä on jo rakennettu ja rakennetaan yhä vilkkaasti myös maan alla, joten jos isoihin hankkeisiin, kuten keskustatunneliin ei varata tilaa, ei sitä myöhemmin ole enää otettavissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  2. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  3. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  4. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  5. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  6. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  7. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  10. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  11. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  12. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  13. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  14. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  15. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  4. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  5. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  6. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  7. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  8. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  11. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  12. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  15. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.