Uskoisitko, että nämä fantasiakuvat ovat Suomesta? – Projektin takana Siperiasta kotoisin oleva valokuvaaja

Siperiasta kotoisin oleva Eugenia Berg on aloittanut kolme kuukautta kestävän projektin Instagramissa, jossa hän esittelee rakentamiaan fantasiakuvia.

Maailma on kaunis, jännittävä, monikerroksinen, hämmentävä, hätkähdyttävä ja kauhistuttavakin. Olenko hereillä vai onko tämä unta? Onko tuo valkoinen hirvi todellinen vai mielikuvitukseni tuote? Ja kuinka voin pelata shakkia itseni kanssa ja vieläpä ottaa siitä kuvan?

Tätä kaikkea on valokuvaajan, taiteilijanimeä Eugenia Berg käyttävän nuoren naisen maailma.

Hän esittelee omaa fantasiamaailmaansa Instagram-tempauksessaan, jossa hän laittaa kolmen kuukauden ajan joka päivä uuden fantasiakuvan Instagramiin Eugenia Berg Ihmemaassa -tyylillä.

Hän on aloittanut lokakuun ensimmäisenä päivänä, joten kuvia on kertynyt jo sievoinen määrä.

– Se on minun tapani esitellä töitäni. Haluan tulla ammattivalokuvaajaksi. Suunnittelen ja askartelen valokuvausprojekteja, Berg kertoo.

Hän toivoo saavansa asiakkaita laajalti yli maan rajojen; Instagram mahdollistaa kansanvälisenkin näkyvyyden.

Suurin osa hänen aiheistaan on kuvattu Porvoossa, mutta hän on tehnyt kuvauksia muuallakin Uudellamaalla. Hänellä on myös suunnitteilla kuvaussessio Loviisassa alpakoiden kanssa.

– Ja Lohjalla on yksi hieno puu, hän tietää.

Porvoossa hänellä on useampiakin mielipuita sekä sairaalan takana että Linnamäellä.

Hän näkee ihan tavanomaisissakin paikoissa jotain uutta ja jännittävää. Esimerkiksi Café Cabriolen viherseinä ja siellä ovensuussa oleva keinuhevonen herättivät hänen mielenkiintonsa. Minkähänlaisen fantasian hän niistä kehittäisi?

Eugenia Berg on nuori nainen, jolla on unelma. Hän tahtoo tulla ammattivalokuvaajaksi ja rakentaa nyt omaa portfoliotaan. Fantasiakuvien ottaminen ja niihin maiseman rakentaminen on hänen vahvuutensa. Hän ompelee tarvittaessa myös itse asuja kuvauksiin.

Berg on aloittanut unelmansa jahtaamisen aika tavalla alkutekijöistä. Hän on muuttanut Siperiasta Suomeen kuusi vuotta sitten.

– Halusin tulla Suomeen, koska ihailin HIMiä ja Ville Valoa, hän selittää.

Siperiaan jäivät perhe ja suku, äiti, isoäiti ja serkut. Täällä Suomessa hänellä on hyvä ystävistä koostuva tukiverkosto.

Hän on kulkenut jo pitkän tien Suomessakin.

– Olen muuttanut Venäjältä Suomeen ja asunut täällä kuusi vuotta. Olin ensin au-parina Askolassa perheessä, jossa on kuusi lasta, hän kertoo.

Siellä työskennellessään hän aloitti suomenkielen kursseilla käymisen ja pääsi opiskelemaan Point Collegeen, josta hän valmistui merkonomiksi.

Nyt hän puhuu hyvää suomea ja ilmaisee itseään monipuolisella ja värikkäällä kielellä.

Berg pyöritti puolisen vuotta kahvilaa Porvoossa ystävänsä kanssa, mutta luopui siitä. Se ei sittenkään ollut se hänen omin juttunsa.

Parisen vuotta sitten hän näki englantilaisen valokuvaaja Kirsty Mitchellin töitä, ja innostui fantasiavalokuvauksesta. Nyt meneillään on Instagram-projekti.

– Idea pyöri päässä jo pitkän aikaa. Yleensä etsin malleja projekteihin, mutta malleja on hankala löytää ja hankalampi kertoa minkälaisen valokuvan haluan. Siksi olen itse mallina tässä projektissa. Tarkoitus saada portfolio ja oppia kuvien käsittelyä. Tykkään valokuvauksesta ja haluan olla valokuvaaja, hän kertoo.

– Aiheita löydän kirjoista, elokuvista ja musiikista. Minulla on myös muutama lempikuvaaja, joiden töitä seurailen.

Tämä intohimo fantasia-aiheisiin kulkee mukana kaikkialla, missä hän liikkuu.

– Jos menen jonnekin matkalle, yritän löytää jonkun vanhan hautausmaan. Siellä on yleensä kauniita, vanhoja enkeleitä. Hän esiintyy itse omissa kuvissaan, ja ottaa kuvat itselaukaisijalla.

Kuvasta riippuen asetelman rakentamiseen kuluu joskus enemmänkin aikaa. Hän esittää itse kuvissa näkyviä ihmisen kaltaisia hahmoja, ja vaihtaa vaatteita tarpeen mukaan.

Hän tahtoo kehittyä sekä valokuvaajana että ompelijana, jotta pystyisi valmistamaan juuri sellaisia vaatteita kuin mitä hän tarvitsee kuvauksiinsa.

Hänellä on nyt käytössään ammattitason kamera, joka on hänen aarteensa.

– Sain sen kesällä, hän iloitsee.

Hänen erikoinen maailmankatsomuksensa näkyy hänen töissään ja syntymäpäivässäänkin.

– Minä olen kiinnostunut goottilaisuudesta ja esimerkiksi vampyyreistä ja enkeleistä. Minulla on syntymäpäivä juuri halloweenina. Juhlin aina koko viikonlopun, hän naurahtaa.

Fantasia

On mielikuvitukseen perustuva taideteos.

Fantasia voi olla esimerkiksi kirjallisuutta, musiikkia, elokuvaa, sarjakuvaa, teatteria tai pelejä.

Fantasian genreen kuuluvat mielikuvitukselliset paikat, olennot ja tapahtumat.

Fantasiataiteessa on usein maagisia ja yliluonnollisia aiheita.

Fantasia voi pohjautua muinaisiin myytteihin ja mytologioihin.

Fantasialla on joitakin päällekkäisyyksiä scifin, kauhun ja muun spekulatiivisen fiktion kanssa.

Fantasiakirjallisuudessa englantilaisen J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1954–1955) on ollut 1900-luvun vaikutusvaltaisin teos.

Lähde: Wikipedia

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut