Hiivaa pesutiloissa – tällaisia tuloksia tuli, kun uimahallien tiloja tutkittiin

LIIKUNTA Eniten moitteita hygieniaselvityksessä saivat Yrjönkadun, SYKin ja Vuosaaren urheilutalon uimahallit.

Helsingin eniten huomauttamista hallin hygieniatasossa löytyi Yrjönkadun, Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun (SYK) ja Vuosaaren urheilutalon uimahalleista.

Yrjönkadun uimahallin kosteissa tiloissa havaittiin kohonneita mikrobiarvoja ja muutamassa näytteessä kohonneita hiivapitoisuuksia.

– Tämä kertoo tarpeesta tehostaa siivousta. Esimerkiksi siivousmenetelmät, puhdistusaineet, siivouksen laadunvalvonta ja henkilöstön ammattitaito tullaan käymään läpi, toteaa ympäristötarkastaja Lotta Kivikoski kaupungin ympäristöpalveluista.

Muun muassa Yrjönkadulla on tarkastuksen jälkeen tehty parannuksia.

– Olemme käyneet läpi siivousta ja tehneet erilaisia toimenpiteitä. Siivouskertoja on lisätty. Mitä enemmän asiakkaita sitä enemmän käymme huuhtelemassa ja kuivaamassa pesutiloja. Teemme myös omavalvontaa, sanoo projektikoordinaattori Merja Liimatainen

Uimahalli on vuosien varrella tullut ehkä parhaiten tunnetuksi siitä, että hallissa saa uida alasti. Uima-asua on saanut käyttää vuodesta 2001 alkaen.

Vuosaaren tulokset olivat vastaavanlaiset kuin Yrjönkadulla. Hiivaa oli vain yhdessä näytteessä.

Uimahallien hygieniatasoja tutkittiin viime keväänä pintapuhtausnäytteiden avulla sekä silmämääräisesti. Mukana oli yhdeksän hallia ja yksi maauimala.

Näytteitä otettiin yhteensä 98. Huonoksi luokiteltiin 26, välttäviksi 16 ja hyviksi 58 prosenttia näytteistä.

Korva-, silmä- ja ihotulehduksia aiheuttavaa pseudomonas aeruginosa -bakteeria ei löytynyt mistään hallista. Osassa näytteistä kokonaisbakteerien määrät olivat korkeita. Kohonneita hiivapitoisuuksia havaittiin 14 näytteestä, hometta esiintyi yhdessä.

– Projektin tarkoitus oli tuoda siivouksen ja siihen liittyvän omavalvonnan merkitystä esille. Lisäksi siivoushenkilökunnan ammattitaidon merkitys korostui tässä projektissa, Kivikoski sanoo.

Tarkastusten jälkeen uimahalleille on annettu ohjeita pintahygienian parantamiseen. Jatkoseurantaa tehdään tarkastusten yhteydessä ensi vuonna.

Parhaimmat tulokset saatiin Mäkelänrinteen ja Malmin uimahalleista.

Kivikoski pitää kokonaisuudessaan tuloksia yllätyksettöminä.

– Helsingissä ei ole aiemmin tehty vastaavaa, joten tuloksia ei voi verrata. Muiden kuntien tekemien selvitysten perusteella voidaan todeta tulosten olevan ennalta odotettuja.

Näytteitä otettiin yllämainittujen hallien lisäksi Pirkkolan, Itäkeskuksen, Jakomäen ja Siltamäen uimahalleista sekä Uimastadionilta.

9 uimahallia ja 1 maauimala

Helsingin uimahalleissa selvitettiin keväällä uima-allastilojen hygieniatasoa.

Hygieniatasoa arvioitiin pintapuhtausnäytteiden ja silmämääräisen arvioinnin avulla.

Kohteiden pintahygieniasta löytyi parannettavaa.

Näytteitä otettiin yhteensä yhdeksästä uimahallista ja yhdestä maauimalasta.

Hallien allas-, sauna-, pesu- ja pukeutumistilojen puhtautta arvioitiin silmämääräisesti UV-lampun avulla.

Näytteitä otettiin pukuhuoneiden istuintasoilta, kulkuväyliltä, pesu- ja allastiloista, lattiakaivojen läheisyydestä ja saunojen alimmilta lauteilta puhdistetuilta ja kuivilta pinnoilta ennen asiakkaiden pääsyä tiloihin.

Näytteistä tutkittiin pseudomonas aeruginosa -bakteerien määrä, aerobisten mikrobien kokonaispesäkeluku sekä hiivat ja homeet.

Lue lisää aiheesta

Mainos: HotLips

Mainos: Suomen luontokeskus Haltia

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut