Slimeen hurahtahtanut paljastaa: Käytä limassa pesuainetta, jossa on boraxia

Slimeä voi koristella vaikka glitterillä tai helmillä. Taina Ristikivi

jane

Verkko on pullollaan erilaisia videoita, tytöt jakavat myös keskenään parhaita vinkkejä.

–Tytöt tekevät näitä itse, pojat eivät, kommentoi 12-vuotias Silja Laitinen tuoretta limabuumia.

Slime, lima, slaimi – tytöt tekevät näitä kavereitten kanssa ja he myös antavat näitä kavereille lahjaksi. Lima ei sotke, eikä tartu ja niitä on kiva tehdä ja koristella.

–Slimen sekaan voi pistää lopuksi vaikka helmiä, glitteriä tai nomparelleja ja sitä voi värjätä mieleisekseen, Silja sanoo.

Ohjeita löytyy helposti googlettamalla. YouTubesta sekä Instagrammista löytyy opasvideoita. Ohjeita löytyy erilaisille slimeille.

Perusaineet ovat liima, esimerkiksi Erikeeper, ruokasooda, pyykinpesuaine, sekoitusvälineet (lusikka ja kulho), elintarvikeväriä ja koristeita kuten glitterit ja hileet.

Silja vinkkaa, että kun slimen aktivaattorina käyttää pyykinpesuainetta, niiden pitää sisältää boraxia. Hyviä ovat Siljan mielestä esimerkiksi Perlana, Ariel tai Formil.

–Jos laitat liikaa aktivaattoria, slimestä tulee liian kovaa.

Näin valmistat slime-tahnan

Kaada kulhoon ensin niin paljon liimaa kuin haluat, mukaan ripaus ruokasoodaa. Sekoita huolellisesti. Lisää sitten yksi tippa pyykinpesuainetta. Jos sitä tulee liikaa, slime paakkuuntuu ja silloin kannattaa aloittaa alusta. Sekoita taas huolellisesti. Tässä vaiheessa voit lisätä elintarvikeväriä. Sekoita niin kauan, kun slime alkaa irrota kupin reunoista, jatka sekoittamista käsin, niin kauan kun se ei tartu enää käsiin. Sitten slime on valmis.

–On giggly slime, fluffy slime ja monia muita. Jos tavalliseen slimeen lisää partavaahtoa, siitä tulee fluffy slimeä, Silja selventää.

Kun Siljan tekemä slime on valmista, hän säilyttää sitä pakasterasiassa tai kannellisessa muovisessa pastillipurkissa.

–Nämä ovat mukavia stressileluja, Silja sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  2. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  3. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  4. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  5. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  6. Sompasaari saa päiväkodin
  7. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  8. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  9. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  10. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  11. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  12. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  13. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  5. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  6. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  7. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  12. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  13. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  14. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.