Ala-asteen oppilailla raju riita Helsingissä – pojan kurkulla pidettiin puukkoa

Kuvituskuva. Arkisto

Jari Pietiläinen

Helsingin Meri-Rastilassa kuumenivat koululaisten tunteet rajulla tavalla tiistaina.

Joukko ala-asteikäisiä koululaisia ajautui Meritorilla sanaharkkaan iltapäivällä neljän pintaan, jolloin yksi oppilaista uhkaili kolmea muuta oppilasta. Vuosaaren Facebook-ryhmässä kerrotaan, miten uhkailija repi ja tönäisi yhden pojista asfalttiin sekä kuristi toista poikaa.

Tähän tilanteeseen tuli uhkailijan veli, joka otti esiin puukon ja uhkaili sillä muita poikia. Yksi pojista lähti karkuun, mutta puukkoa näyttänyt laittoi teräaseen yhden pojan kurkulle ja huusi: "Haluatko kuolla tänään?!"

Oppilaat pääsivät kuitenkin pois tilanteesta. Asiaa selvittämään kutsuttiin poliisi.

Pojat ovat Merilahden peruskoulun 4- ja 5-luokkalaisia. Koulun rehtori Timo Heikkinen vahvistaa kahakan tapahtumat.

– Vaikka välikohtaus sattuikin kouluajan ulkopuolella, sen osapuolet ovat kuitenkin meidän oppilaitamme. Koulu suhtautuu ilman muuta vakavasti tällaisiin konflikteihin, Heikkinen muistuttaa.

– Nyt jatkotoimet ovat sellaiset, että asia selvitetään perinpohjin. Asianosaiset saavat tukea kuraattorin ja psykologin avulla. Myöhemmin koolle kutsutaan myös oppilaiden vanhemmat. Osa pojista on myös pari päivää poissa koulusta.

Heikkisen mukaan kaikkein tärkeintä on se, että kaikki koulun oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi myös jatkossa.

– Hankalaksi tilanteen tekee se, että tämä sattui kouluajan ulkopuolella. Valitettavasti oppilaiden vapaa-aika ei kuulu koulun toimivallan piiriin, mutta tietenkin teemme parhaamme asian selvittämiseksi.

– Tällainen on aivan poikkeuksellista, sillä koskaan ennen ei oppilaidemme riita ole ajautunut näin vakavaksi, Heikkinen kertoo.

Lue myös aiempi uutinen Helsingin koulujen turvallisuuskäytännöistä, jossa kerrottiin, että kouluissa tapahtuu sisäisiä uhkatilanteita aiempaa enemmän

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  7. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  8. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  14. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  15. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  5. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  6. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  7. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.